
Euran yhteiskoulun opettajat Riku Rissanen-Vatja, Kirsi Väinölä ja Ari Reunanen avaavat liikuntatottumuksiaan.
Aino Saari
Euran yhteiskoulun oppilaat kysyivät opettajilta heidän vapaa-ajan liikuntaansa liittyviä kysymyksiä. He kysyivät muun muassa, miten opettajat liikkuvat vapaa-ajallaan ja kuinka usein.
Ensimmäisenä oppilaat haastattelivat historian ja yhteiskuntaopin opettajaa Ari Reunasta. Hän kertoo harrastavansa aktiivisesti ja tavoitteellisesti erilaisia urheilulajeja kuten sulkapalloa, pyöräilyä, tennistä, juoksua sekä salilla käymistä.
– Mielestäni liikunta on kivaa ja hauskaa, sillä pidän kilpailemisesta sekä tavoitteiden asettamisesta itselleni, Reunanen kertoo.
Ari Reunasen mukaan liikunta vaikuttaa jaksamiseen positiivisesti ja edistää omaa hyvinvointia. Töissäkin on mukavampaa olla, kun on virkeä olo.
– Olen osin hyvä ja osin huono esimerkki liikkumisesta, sillä joidenkin mielestä liikun liian paljon, mutta yritän olla myös parhaani mukaan positiivinen esimerkki nuorille liikkujille.
Seuraavaksi oppilaat haastattelivat fysiikan, matematiikan ja kemian opettajaa Riku Rissanen-Vatjaa. Hän kertoo harrastavansa monenlaista liikuntaa kuten lentopalloa kerran viikossa. Lisäksi hänellä on oma räätälöity triathlonohjelma suomalaiselta triathlonvalmentajalta. Ohjelmaan sisältyy juoksu-, uinti- ja pyöräilytreenejä. Siihen sisältyy myös kotijumppia ja punttitreenejä.
Opiskeluajoilta hänellä on paljon hyviä liikuntamuistoja, sillä hän on käynyt aktiivisesti kiipeilemässä kaveriporukan kanssa. Kiipeilyn lisäksi hän on harrastanut krav maga -kamppailulajia, jonka myötä hän on käynyt Puolassa viikon mittaisilla leireillä, jotka ovat olleet hyvin intensiivisiä. Leireillä oli joka päivä aamujooga sekä treenejä neljä kertaa päivässä.
Riku Rissanen-Vatja on myös päässyt kisaamaan Ruotsissa pidetyssä Ironman-kilpailussa, jonka tulokseen hän oli hyvin tyytyväinen.
– Kilpailun aikana kaupunki oli aivan täynnä ihmisiä, ja tunnelma oli kuin festareilla, Riku Rissanen-Vatja kertoo triathlonkisakokemuksestaan.
Liikunnanopettaja Kirsi Väinölä kertoo harrastavansa työnkin puolesta joka päivä jotain, mutta vapaa-ajalla hän harrastaa uintia, jumppaa ja kesäisin hän käy lavatansseissa ja melomassa. Talvisin hän käy kuntorasteilla sekä pelaamassa höntsäjääkiekkoa.
– Vuodenajat eivät vaikuta liikkumisasenteeseeni, vaan liikun mielelläni vuodenajasta riippumatta, Kirsi Väinölä kertoo.
Kirsi Väinölä kertoi myös haluavansa kokeilla Eurassa alkavaa kuntonyrkkeilyä.
Aino Saari, Ella Setälä,
Elli Setälä ja Hilda Lansi 9C, kuvat: Aino Saari