Eu­ra, Vaal­jo­ki, Kaut­tua, Pa­ne­lia, Sä­ky­lä, Köy­liö, Rau­ma, Lap­pi, Pöy­tyä, Ylä­ne | Py­hä­jär­vi­seu­dun tie­verk­koon kuu­luu niin lii­ken­ne­mää­ril­tään suu­reh­ko­ja val­ta­tei­tä kuin har­vak­sel­taan kul­ki­joi­ta pal­ve­le­via met­sä­au­to­tei­tä­kin. Kau­neim­pien ke­sä­tei­den var­sil­le kät­key­tyy su­ven su­lo­ja ja ta­ri­noi­ta vuo­si­kym­men­ten var­rel­ta.

Au­to nie­lee as­valt­tia, ja sora ra­hi­see pol­ku­pyö­rän ren­kai­den al­la. Ke­sä­sa­teen kirk­kaat pi­sa­rat va­el­ta­vat tuu­li­la­sin ja si­vuik­ku­noi­den pin­noil­la. Hen­to ke­sä­tuu­li vii­len­tää hel­tei­sel­lä pyö­räi­ly­ke­lil­lä. Vas­taan­tu­li­ja voi ol­la ar­ki­sel­la työ- tai har­ras­tus­mat­kal­la, kaup­pa­reis­sul­la tai vaik­ka­pa pyö­räi­le­mäs­sä koh­ti ky­lä­baa­ria tai tans­si­la­vaa. Oli­pa mat­kan mää­rän­pää mis­sä ta­han­sa, sin­ne pää­se­mi­sek­si on löy­det­tä­vä tie, jota pit­kin kul­kea.

Suo­mes­sa on tei­tä noin 454 000 ki­lo­met­riä. Tiem­me ei­vät ole jä­rin le­vei­tä, ja ajoit­tain tien­pien­ta­reis­ta on jopa pu­laa. Maa­il­man mit­ta­luo­kas­sa tiem­me ovat vaa­ti­mat­to­man ko­koi­sia.

Py­hä­jär­vi­seu­dun tie­verk­ko on kak­si­kais­tais­ta, mut­ta pe­ri­aa­te on sama. Tiet mah­dol­lis­ta­vat su­ju­van mat­kan­te­on ja tar­jo­a­vat kak­si kul­ku­suun­taa - eteen- ja taak­se­päin. Tei­den var­sil­le kät­key­tyy run­saas­ti ar­kis­ta kau­neut­ta, mut­ta sen löy­tä­mi­nen ei ole it­ses­tään­sel­vää. On ai­ka hi­das­taa vauh­tia ja tu­tus­tua seu­dun kau­neim­piin ke­sä­tei­hin.

Tarvaistentie, Hinnerjoki: Maakun­ta­mat­kailua kylämaisemassa

Vaal­jo­en ky­lä­ta­lon pi­ha­pii­ri kir­kas­tuu ke­sä­päi­vän aa­mu­au­rin­gos­sa. Kau­em­pa­na trak­to­ri pö­ri­see ja Vaal­jär­ven kos­teik­koi­sil­la ran­ta­mail­la kur­jet avai­le­vat ää­ni­ään. Ky­lä­ta­lon edus­tal­la kul­ke­vaa Tar­vais­ten­tie­tä pit­kin kul­kee sa­tun­nai­sia au­to­ja, mut­ta muu­ten tun­nel­ma on sees­tei­nen – ja en­nen kaik­kea maa­lai­nen. Vaal­jo­ki­lai­nen Mer­ja Val­ta­nen is­tah­taa ky­lä­ta­lon pirt­ti­pöy­dän ää­reen ja al­kaa ker­toa Tar­vais­ten­ties­tä.

Tar­vais­ten­tie on ke­säi­sin suo­sit­tu pyö­räi­ly- ja moot­to­ri­pyö­räi­ly­reit­ti. Pyö­räi­lyn vas­ta-al­ka­jal­le reit­ti ei Val­ta­sen mu­kaan ole hel­poim­mas­ta pääs­tä, sil­lä maas­to on muu­ta­kin kuin ete­lä­sa­ta­kun­ta­lais­ta ta­sa­maa­ta.

– Ei tämä mi­kään hel­poin reit­ti ole, et­tä kyl­lä täl­le tiel­le mä­kiä mah­tuu. Ja sit­ten on sel­lai­sia pii­lo­nou­su­ja, esi­mer­kik­si Lein­mä­en­tien ris­teyk­sen ym­pä­ris­tös­sä, et­tei edes huo­maa jat­ku­vaa nou­sua.

Tarvaistentien metsätaival saattaa tuntua päättymättömältä, mutta kulkijan onneksi sekä Hinnerjoen että Vaaljoen kylämaisemat avautuvat lopulta.

Lenni Lehtonen

Tar­vais­ten­tien mai­se­mat ovat met­säi­siä, lu­kuun ot­ta­mat­ta muu­ta­maa pel­to­au­ke­aa, Sa­han­ky­län jo­ki­mai­se­maa ja ris­tey­sa­lu­ei­ta. Kun va­jaan kym­me­nen ki­lo­met­rin mat­ka met­sän sii­mek­ses­sä mut­kit­te­le­val­la maa­lais­tiel­lä on tu­los­sa pää­tök­seen, avau­tuu Vaal­jo­en kylä pel­to­au­kei­neen ja maa­ti­loi­neen pyö­räi­li­jän, moot­to­ri­pyö­räi­li­jän tai au­toi­li­jan sil­mien eteen.

– Täs­sä rei­tis­sä juu­ri se on hie­noa, et­tä sekä Hin­ner­jo­en et­tä Vaal­jo­en pääs­sä on sel­väs­ti ky­lä­mai­se­ma, jon­ne saa­pua. En­sim­mäi­sel­lä ajo­ker­ral­la voi tun­tua, et­tei met­sä­tai­val lopu lain­kaan, mut­ta kyl­lä ne ky­lät tu­le­vat lo­pul­ta vas­taan – ja se on upea näky. Li­säk­si noin kah­den­sa­dan met­rin pääs­sä Vaal­jo­el­ta My­nä­mä­en suun­taan avau­tuu kau­nis nä­ky­mä Vaal­jär­vel­le­kin, Val­ta­nen luon­neh­tii.

Hin­ner­jo­el­ta My­nä­men Haa­pai­siin kul­ke­va yh­dys­tie 2021 on 36 ki­lo­met­riä pit­kä. Tu­run tie­pii­riin kuu­lu­va maan­tie tun­ne­taan Eu­ran ja Lai­ti­lan alu­eel­la Tar­vais­ten­tie­nä ja My­mä­mä­en alu­eel­la Kar­ja­lan­tie­nä.

Kah­den maa­kun­nan mail­le ulot­tu­va maan­tie on ai­koi­naan teh­ty kah­den naa­pu­ri­ky­län tii­viis­sä yh­teis­työs­sä – Vaal­jo­en ak­tii­vi­sen ky­läyh­tei­sön li­säk­si Laa­jo­en pi­tä­jän­vä­ki on ol­lut tie­töis­sä mu­ka­na.

– Hie­noa, et­tä tä­män tien suh­teen on pu­hal­let­tu yh­teen hii­leen maa­kun­ta­ra­jois­ta riip­pu­mat­ta. Ai­koi­naan oli niin, et­tä tie pääl­lys­tet­tiin en­sin Laa­jo­el­le as­ti, mut­ta he oli­vat mei­dän vaal­jo­ki­lais­ten tu­ke­na niin kau­an, et­tä me­kin saim­me pääl­lys­te­tyn tie­yh­tey­den tän­ne.

Korventie, Säkylä: Vuosikymmeniä tienvarressa

Sä­ky­läs­sä si­jait­se­van Kor­ven­tien var­rel­la vuo­des­ta 1955 asu­nut Es­te­ri Ran­ta­nen muis­te­lee, kuin­ka tie on ai­em­min tun­net­tu eri ni­mil­lä ja si­jain­nut eri koh­das­sa. Ny­ky­ään tie on toi­sel­la pai­kal­laan ja se tun­ne­taan jär­jes­tyk­ses­sään kol­man­nel­la ni­mel­lä.

– Muu­tin tä­hän jo edes­men­neen mie­he­ni ko­to­ta­loon vuo­den 1955 elo­kuus­sa. Sil­loin tie oli vie­lä Ki­vi­kos­ki-ni­mi­nen ja eri koh­das­sa täs­sä rin­tees­sä. Sen jäl­keen tie on ol­lut ni­mel­tään Virt­taan­tie ja nyt se on tuon uu­den tien val­mis­tu­tu­mi­sen jäl­keen ol­lut Kor­ven­tie.

Esteri Rantanen kertoo asuneensa nykyisen Korventien varrella 1950-luvulta alkaen.

Lenni Lehtonen

– En­nen ny­kyis­tä Virt­taan­tie­tä eli tuo­ta uut­ta tie­tä kaik­ki re­kat kul­ki­vat täs­tä Loi­maan suun­taan ja tiel­lä oli kova vi­li­nä. Lii­ken­teen siir­ryt­tyä kul­ke­maan Virt­taan­tie­tä, on Kor­ven­tie muut­tu­nut rau­hal­li­sek­si. Kyl­lä täs­sä kau­neil­la il­moil­la pyö­räi­lee mu­ka­vas­ti ih­mi­siä.

1950-lu­vul­ta as­ti ny­kyi­sen Kor­ven­tien var­rel­la asu­nut Ran­ta­nen on näh­nyt maan­tien kaik­ki vai­heet pie­nes­tä hiek­ka­ties­tä vil­kas­lii­ken­tei­sek­si seu­tu­tiek­si ja sit­tem­min rau­hoit­tu­neek­si maan­tiek­si. Elä­mä on men­nyt eteen­päin niin tiel­lä kuin sen var­rel­la­kin. Tuu­li­set ja kii­rei­set ajat tie­nool­la ovat ohi, mut­ta ke­sä­tuu­len hen­to vire saa pi­ha­maan ja maan­tien vä­li­sen koi­vu­ku­jan pui­den leh­det ka­hi­se­maan.

– Tämä tie pääl­lys­tet­tiin 1970-lu­vul­la. Muis­tan, kuin­ka sil­loin eräs löy­tä­ne­läi­nen tak­si­kus­ki van­noi kont­taa­van­sa Löy­tä­neel­tä Sä­ky­län kir­kon­ky­läl­le, jos as­valt­ti täl­le tiel­le saa­tai­siin. No, ei hän sit­ten kon­tan­nut, Ran­ta­nen nau­raa.

Hä­nen pi­ha­pii­rin­sä koh­dal­la maa­lais­mai­se­ma on sekä pe­rin­tei­nen et­tä kau­nis, sil­lä Ki­vi­kos­ken sa­han van­ha mil­jöö en­ti­si­ne tu­ki­nuit­to­paik­koi­neen tar­jo­aa ohit­se pol­ke­vil­le ih­mi­sil­le pie­nen ik­ku­nan vuo­si­kym­men­ten taak­se – jo­ki­nä­ky­mää Py­hä­jo­en uo­maan unoh­ta­mat­ta.

Hinnerjoentie, Lappi: Hinnerjoki kohisee Kaukolassa

La­pin ja Hin­ner­jo­en vä­lil­lä kul­ke­va yh­dys­tie 2070 tun­ne­taan La­pis­ta Suk­ka­laan as­ti ni­mel­lä Hin­ner­jo­en­tie ja Suk­ka­las­ta Hin­ner­jo­el­le ni­mel­lä Ran­ta­tie. Rei­til­le osuu mo­nien mui­den ete­lä­sa­ta­kun­ta­lais­ten ky­lien ta­voin Kau­ko­lan kylä, joka on Pau­lii­na ja Timo Es­ko­lan sekä Esa Ruo­ho­lan mu­kaan si­jain­nut sa­mal­la pai­kal­la jo vuo­si­sa­to­jen ajan. His­to­ri­an ha­vi­nan ohel­la maa­lais­mai­se­mat ovat tie­o­suu­del­la upei­ta.

Kaukolan kylä vuonna 1958.

Esa Ruohola

– En­sim­mäi­set kart­ta­mer­kin­nät Kau­ko­las­ta ovat vuo­del­ta 1540, Ruo­ho­la taus­toit­taa.

1600-lu­vul­la paik­kan­sa tä­kä­läi­ses­sä maa­lais­mai­se­mas­sa va­kiin­nut­ta­nut Kau­ko­la on kol­mi­kon mu­kaan ny­ky­ään hil­jai­nen ja rau­hal­li­nen mil­jöö, jos­kin Hin­ner­jo­en­tien lii­ken­ne kul­kee ky­län läpi.

– Vuo­sien var­rel­la lii­ken­ne­mää­rät ovat täl­lä tiel­lä kas­va­neet, esi­mer­kik­si rah­ti­lii­ken­ne Lap­piin on vil­kas­ta, Timo Es­ko­la ar­vi­oi.

Taus­tal­ta kan­tau­tu­va täys­pe­rä­vau­nun ko­li­na ja moot­to­ri­pyö­rien jy­ri­nä pi­tä­vät ää­ni­maa­il­man kyl­läi­se­nä.

– Moot­to­ri­pyö­riä täs­sä kul­kee pal­jon. Yleen­sä ne reis­saa­vat vii­den tai kuu­den pyö­rän ryh­mis­sä, sil­lä Eu­ra­jo­el­ta My­nä­mä­el­le Kar­ja­lan ky­lään on kau­nis moot­to­ri­pyö­rä­reit­ti. Ja joka ker­ta, kun rek­ka kur­vaa ta­lom­me ohit­se, sei­nil­lä tau­lut tä­ri­se­vät, ai­van Ran­ta­tien ku­pees­sa asu­va Pau­lii­na Es­ko­la ker­too hy­myil­len.

Kaukolan kylä kesällä 2023.

Lenni Lehtonen

Moot­to­ri­pyö­räi­lyn ohel­la pyö­räi­ly­kin on­nis­tuu moit­tees­to­mas­ti, sil­lä en­sim­mäi­sen pin­noit­teen­sa 1970-lu­vul­la saa­neen tien ny­kyi­sen pin­noit­teen kun­to on hyvä. Ai­no­ak­si puut­teek­si kol­mik­ko ni­me­ää pien­ta­rei­den puut­tu­mi­sen – tark­ka­na on ol­ta­va.

Nel­jän vuo­si­sa­dan ai­ka­na Kau­ko­lan si­lu­et­ti maan­tien var­rel­la on saa­nut ko­sol­ti vih­re­ää vä­riä ym­pä­ril­leen. Vie­lä kuu­si­kym­men­tä vuot­ta sit­ten mai­se­ma Kau­ko­lan ky­läs­sä oli hy­vin avoin­ta, mut­ta nyt ti­lan­ne on toi­nen. Pai­kal­li­set kan­nus­ta­vat ih­mi­siä py­säh­ty­mään ky­läs­sä ohi aja­es­saan, vaik­ka ky­lä­mil­jöö on­kin pui­den ja pus­kien ta­ka­na pii­los­sa.

– Olem­me tot­tu­neet, et­tä Kau­ko­la on ai­na ol­lut sel­lai­nen lä­pi­kul­ku­paik­ka, ja meil­le Hin­ner­jo­en­tie on jo­ka­päi­väis­tä elä­mää, Timo Es­ko­la poh­tii.

– Vaik­ka tiel­le ei pal­joa ta­lo­ja näy­kään ja vä­ki­kin on tääl­lä vä­hen­ty­nyt, niin ter­ve­tu­loa Kau­ko­laan, Pau­lii­na Es­ko­la sa­noo.

Pyhän Henrikintie: Tie täynnä muistoja

Köy­li­ös­sä mut­kit­te­le­val­la Py­hän Hen­ri­kin­tiel­lä pel­to­mai­se­mat vuo­rot­te­le­vat veh­re­än met­sän ja van­ho­jen ra­ken­nus­ten kans­sa. Il­mo Huh­ti­nen on asu­nut ny­kyi­ses­sä ta­los­saan Py­hän Hen­ri­kin­tiel­lä Yt­ti­län mu­se­o­kou­lua vas­ta­pää­tä vuo­des­ta 1973.

Pyhän Henrikintiellä vaihtelevat peltomaisemat ja vehreä luonto.

Hertta Wallenius

– Olen ihan tien vie­res­sä asu­nut jo 90 vuot­ta. Syn­ty­mä­ko­ti­ni on tuos­sa ihan nur­kil­la, Huh­ti­nen ker­too ja osoit­taa tiel­le päin ik­ku­nas­taan.

Huh­ti­sel­la on pal­jon muis­to­ja tien var­rel­ta hä­nen jo­kai­ses­ta elä­män­vai­hees­taan. Lap­suu­des­taan hän muis­taa eri­tyi­ses­ti vilk­kaan he­vos­lii­ken­teen Py­hän Hen­ri­kin­tiel­lä.

– Täs­tä kul­ki kak­si he­vos­kus­kia, jot­ka ke­rä­si­vät mai­dot aa­mu­sin: toi­nen kul­ki Läh­teen­ky­läs­tä, ja toi­nen kier­si Kar­hi­an­tien kaut­ta mei­je­riin, Huh­ti­nen muis­te­lee.

Hän ker­too, et­tä kun ke­vät tuli, niin mai­to­kus­kit ei­vät pääs­seet enää reel­lä kul­ke­maan – sil­loin piti vaih­taa me­no­pe­li ko­va­pyö­rä­rat­tai­siin.

– Mai­to­kus­keil­la oli tär­keä teh­tä­vä. Mei­je­ris­tä tuo­tiin voi­ta, jop­pia ja jäl­ki­mai­toa. Jäl­ki­mai­to oli va­si­koil­le ja si­oil­le ää­rim­mäi­sen hy­vää ra­vin­toa.

Ilmo Huhtinen asuu Pyhän Henrikintiellä Yttilän museokoulua vastapäätä. Hän on käynyt Yttilän koulua lapsena.

Hertta Wallenius

En­sim­mäi­set kak­si vuot­ta Huh­ti­nen kävi kou­lua Kan­kaan­pään ky­läs­sä 3 ki­lo­met­rin pääs­sä ko­toa, mut­ta siir­tyi Yt­ti­län kou­luun myö­hem­min. Kou­lu­mat­kat tait­tui ke­säi­sin kä­vel­len ja tal­vi­sin suk­sil­la.

Hän muis­te­lee, et­tä jos­sain vai­hees­sa ky­läl­lä oli jopa kol­me kaup­paa ja vii­si pank­kia. 1950-lu­vul­la Lal­lin­ta­lon tans­sit toi­vat ih­mi­siä ky­läl­le isois­ta kau­pun­geis­ta as­ti. Huh­ti­nen työs­ken­te­li jär­jes­tys­mie­he­nä Lal­lin­ta­lol­la sii­hen ai­kaan.

Ny­ky­ään Il­mo Huh­ti­nen käy kä­ve­le­mäs­sä sekä tiel­lä et­tä met­säs­sä ja lä­hi­a­lu­eel­la. Hän to­te­aa, et­tä Py­hän Hen­ri­kin­tie mer­kit­see hä­nel­le pal­jon.

– Nuo­rem­pa­na on tul­lut pyö­räil­tyä pal­jon tiel­lä, mut­ta ny­ky­ään kä­ve­len. On­han tämä rau­hal­li­nen paik­ka. Ko­ti­seu­tu on ai­na tär­keä asia, hän ker­too.

Särkijärventie, Yläne: Korven kätköissä

Ylä­neel­lä mo­net iki­van­hat hiek­ka­tiet kul­ke­vat sy­väl­lä lou­nai­sen Suo­men vii­meis­ten, to­del­lis­ten erä­mai­den uu­me­nis­sa. Näil­lä mut­kit­te­le­vil­la teil­lä voi hel­pos­ti ajel­la il­man, et­tä koh­taa ris­tin­sie­lu­a­kaan.

Ida Toi­vo­sel­le yk­si Ylä­neen kau­neim­mis­ta met­sä­teis­tä on mel­ko lä­hel­lä omaa lap­suu­den­ko­tia Ko­li­num­mes­sa. Moot­to­ri­pyö­räl­lä mat­kaa tait­ta­va Ida ajaa ke­sä­päi­vä­nä Sär­ki­jär­ven­tiel­le. Ajo­pe­li­nä ole­va ko­mea moot­to­ri­pyö­rä on nai­sen it­sel­leen os­ta­ma jou­lu­lah­ja vuo­del­ta 2020. Kii­rei­ses­sä työ­e­lä­mäs­sä moot­to­ri­pyö­räl­lä teh­dyt ke­sä­reis­sut ovat ol­leet oi­va kei­no "tyh­jen­tää pää­tä". Ida te­kee vä­lil­lä pit­kiä ajo­mat­ko­ja sekä van­hem­pien­sa et­tä ys­tä­vien­sä kans­sa. Nyt ol­laan kui­ten­kin ko­ti­nur­kis­sa.

Ida Toivonen ajaa moottoripyörällä pienempääkin tietä, kuten Särkijärventietä.

Pia Mattila-Lonka

– Sär­ki­jär­vi oli myös mei­dän lä­hi­ran­ta lap­suu­des­sa, Ida ker­too.

Tär­keä koh­de nä­kyy se­kin Sär­ki­jär­ven­tiel­le. Siel­lä se on, ui­ma­ki­vi! Sär­ki­jär­vel­le teh­tiin Idan vel­jien kans­sa ke­sä­hel­teil­lä uin­ti­reis­su­ja tii­vii­seen tah­tiin. Ma­ta­la, hy­vin kir­kas­ve­ti­nen jär­vi oli omi­aan lap­sil­le, ja ko­toa saa­tet­tiin läh­teä pel­käs­tään uik­ka­rit ja pyyh­keet mu­ka­na hei­nä­töi­den jäl­keen. Ran­nal­la on myös laa­vu, ja jär­vi­mai­se­ma avau­tuu ihan tiel­le as­ti.

Moot­to­ri­pyö­räl­lä tai pol­ku­pyö­räl­lä juu­ri täl­lä kor­pi­seu­dul­la pys­tyy hel­pos­ti te­ke­mään use­am­man jär­ven kier­rok­sen: Sär­ki­jär­ven lä­het­ty­vil­lä si­jait­se­vat ni­mit­täin erä­maa­jär­vet My­nä­jär­vi ja Sa­vo­jär­vi.

Alu­eel­la ris­tei­lee ko­ko­nai­nen met­sä­tei­den ver­kos­to, ja Idan äi­ti Tar­ja Toi­vo­nen on pol­ke­nut vä­lil­lä ko­to­aan myös Kur­jen­rah­kan kan­sal­lis­puis­ton tun­ne­tul­le Ku­han­kuo­non ra­ja­ki­vel­le. Sa­vo­jär­vel­tä löy­ty­vät myös mu­ka­vat ui­ma­pai­kat, mut­ta My­nä­jär­vel­lä yleis­tä ran­taa ei ole. Sa­mal­la seu­dul­la ajel­les­sa pyö­räi­li­jää vas­taan tu­lee hel­pos­ti myös Po­rin pri­kaa­tin Raa­sin har­joi­tu­sa­lue.

Pienistä teistä löytyy helmiä.

Pia Mattila-Lonka

– Raa­sin ul­koi­lu­a­lue on ai­ka hie­no, ja jos­kus on is­tut­tu Raa­sin van­han sot­kun ran­nas­sa­kin.

Lei­ri­so­ti­las­ko­ti alu­eel­le val­mis­tui jo 1952, ja 1940–50 -lu­ku­jen tait­tees­sa Raa­si­jär­ven kau­nii­seen mai­se­maan ra­ken­net­tiin lu­kui­sia hir­si­siä yk­sik­kö­ra­ken­nuk­sia va­rus­mies­voi­min. Ny­kyi­sin har­joi­tu­sa­lue on useim­mi­ten var­sin hil­jai­nen. Raa­sin por­til­ta voi ajaa edel­leen myös Ris­ti­suon­tiel­le, jos­sa ke­säi­sin tu­lee mo­nas­ti vas­taan pol­ku­pyö­räi­li­jöi­tä Ylä­neen kir­kon­ky­län suun­nas­ta.

Käkialhontie-Peltomaantie-Paneliantie, Panelia: Tie peltojen keskellä

Lau­ri Lind­berg py­säyt­tää au­ton kes­kel­lä Saa­ren­maan–Kä­ki­al­hon pel­to­au­ke­aa ja läh­tee kii­pe­ä­mään lin­tu­tor­niin. Yl­hääl­tä avau­tu­vas­sa mai­se­mas­sa kau­ra huo­juu kul­tai­se­na.

– Tämä on hie­no paik­ka il­ta-au­rin­gos­sa. Ty­ven­tä ei ole iki­nä, sil­lä me­rel­le on lin­nun­tie­tä vain pa­ri­sen­kym­men­tä ki­lo­met­riä. Pel­to­au­ke­at jat­ku­vat pe­ri­aat­tees­sa Verk­ko­ka­rin­lah­teen saak­ka, Lind­berg ker­too.

Tor­nin vie­res­sä kul­kee Kä­ki­al­hon­tie: Pa­ne­li­an­tiel­tä er­ka­ne­va hil­jai­nen hiek­ka­tie ris­tey­tyy vä­hän mat­kan pääs­sä Pel­to­maan­tiek­si, jota pit­kin pää­see ta­kai­sin Pa­ne­li­an­tiel­le. Muu­ta­man ki­lo­met­rin lenk­ki on oi­va pik­ku­lenk­ki esi­mer­kik­si pyö­räi­li­jöil­le.

Näissä Panelian Saarenmaan kotimaisemissa Lauri Lindbergin silmä lepää.

Pel­to­jen kes­kel­lä voi ku­vi­tel­la, mil­tä näyt­ti, kun alu­eel­la vie­lä lai­neh­ti meri. Maan nous­tua ja me­ren ve­täy­dyt­tyä tän­ne muo­dos­tui val­ta­via suo­a­lu­ei­ta, jot­ka kui­vat­tiin pel­loik­si vii­me vuo­si­sa­to­jen ai­ka­na.

– Pa­ne­li­an pel­lot ovat pit­käl­ti van­haa suo­a­lu­et­ta. Nämä pel­lot ei­vät kui­ten­kaan ole enää vi­ral­li­ses­ti tur­ve­mai­ta. Tääl­lä on mo­ni­la­jis­ta maa­ta, Lind­berg sa­noo.

En­ti­nen suo on kui­ten­kin yhä hal­la­nar­kaa alu­et­ta, sen vil­je­li­jät tie­tä­vät hy­vin.

Lind­berg on elä­nyt ja työs­ken­nel­lyt ikän­sä näis­sä mai­se­mis­sa. Tätä ny­kyä hän toi­mii maan­ra­ken­nus- sekä ra­ken­nus­töis­sä ja vel­jen­sä apu­na lä­hei­sel­lä su­ku­ti­lal­la.

– Tämä on ko­ti­mai­se­ma­ni: juu­re­ni ovat tääl­lä, ja tun­nen tääl­lä kaik­ki ih­mi­set. Ei tämä kaik­kien mie­les­tä mi­kään la­keus ole, mut­ta mi­nul­le tär­keä.

Lind­berg osoit­taa van­haa siir­to­lais­ti­laa ja to­te­aa, et­tä mai­se­mas­sa nä­kyy myös pal­jon elet­tyä his­to­ri­aa.

– Osa mais­ta on ai­ka­naan kuu­lu­nut ta­loil­le, osa tor­pil­le. Mai­ta on os­tel­tu his­to­ri­an saa­tos­sa.

Saa­ren­maal­la nä­kee Lind­ber­gin mu­kaan jo kau­kaa nou­se­van uk­kos­rin­ta­man. Pel­to­au­ke­al­le as­ti my­rä­kät ei­vät kui­ten­kaan yl­lä.

– Tuol­la on Röys­kän­rin­nan kal­lio, ja toi­ses­sa suun­nas­sa voi­ma­lin­ja. Nii­den yli uk­ko­set ei­vät tule.

Met­säi­set kal­li­o­mä­et kuu­lu­vat Lind­ber­gin mu­kaan oleel­li­ses­ti Pa­ne­li­an mai­se­maan sii­nä mis­sä isot pel­to­au­ke­at­kin.

Nak­ki­lan ra­jal­le on tääl­tä mat­kaa va­jaat nel­jä ki­lo­met­riä.

– Meil­tä on Nak­ki­lan kes­kus­taan noin 13 ki­lo­met­riä.