Jasperi Eskola (vas.), Selma Tuiskunen, Ella-Riia Syrilä, Huuko Haanpää, Veera Teperi ja Nelli Saarinen ahkeroivat vitsojensa parissa.
Elli-Mari Ahola
Säkylä, Köyliö | Perinteinen virpomisruno tai -loitsu on kaikille tuttu, mutta se ei ole ainoa. Esimerkiksi Räisäläisten säätiön hallituksen puheenjohtaja Seila Hoppendorffin oma suosikkiversio kuuluu näin:
Virpana, varpana
sutjana, putjana
niivis naavis,
natserpoo!
Vitsa sulle,
palkka mulle.
– Suurin osa on iloista ja helskyvää, mutta on myös versioita, joissa uhkaillaan, esimerkiksi että haukka tulee syömään kanat, ellei palkkaa tule, hän kertoi oppilaille, kun Kepolan koulun ekaluokkalaiset oppivat Räisälä-keskuksessa aitoa karjalaista virpomisperinnettä.
Nelli Saarinen, Ella-Riia Syrilä, Selma Tuiskunen, Jasperi Eskola, Huuko Haanpää ja Aino Kalliokoski ja muut ekaluokkalaiset saivat ensin käydä valitsemassa itselleen sopivan pajunoksan ja kerätä mukaan haluamiansa koristeita – ja sitten töihin!
Elli-Mari Ahola
Virpomisperinne eli aikoinaan vahvana Karjalassa, ja evakkojen mukana se vahvistui länsirannikollakin. Ortodoksinen ympäristö on vaikuttanut siihen, että pääsiäisestä tuli karjalaisille tärkeä juhla.
Lapset saivat oppia perinteiseen virpomisvitsan tekemiseen, jossa ei käytetä liimaa vaan sitomistekniikkaa. Koristelumateriaalina oli niin ikään perinteen hengessä höyheniä ja ylijäämäkangassuikaleita.
Jokaisen vitsan ensimmäinen koriste oli oma nimilappu, jota Jasperi Eskola (vas.), Selma Tuiskunen ja Ella-Riia Syrilä tässä tekevät.
Elli-Mari Ahola
– Ennen aikaan koristeita tehtiin siitä, mitä sattui olemaan. Höyheniä, karkkipaperia, lankoja, sanomalehteä...
Museovastaava Risto Pohjalainen tiesi, että nykyään askartelussa yleisesti käytettävä silkkipaperi pohjautuu sekin käyttötavaraan: hänen lapsuudessaan nykyään silkkipaperiksi kutsutun kaltaista materiaalia saatiin virpomisvitsan aineksiksi paperista, jolla hedelmiä suojattiin rahdin aikana.
– Virpomispalkka saatiin aikoinaan vasta pääsiäisenä, ja se saattoi olla pääsiäisruokaa. Näin perinne mahdollisti köyhempienkin perheiden pääsiäisaterian, Seila Hoppendorff kertoi.
Itse vitsat olivat – totta kai – pajua, ja ne saivat lapsilta kiitosta.
– Onpas isoja ja pehmeitä pajunkissoja, Selma Tuiskunen ihasteli.
Räisälä-keskuksen museovastaava Risto Pohjalainen (takana vas.) auttoi oksasaksien kanssa pajunoksien muotoilussa, mutta ehti väliaikoina tarkkailla Ella-Riia Syrilän (oik.), Huuko Haanpään, Aino Kalliokosken ja Veera Teperin työskentelyä kunniapuheenjohtaja Juhani Kaatosen kanssa.
Elli-Mari Ahola
Lasten oli tarkoitus päästä virpomaan hyvää onnea kunnanjohtaja Teijo Mäenpäälle, mutta tämä ei ehtinyt paikalle. Sen sijaan Räisäläisten säätiön kunniapuheenjohtaja, tänä vuonna 90 vuotta täyttävä Juhani Kaatonen ehti, ja hän tarinoi ekaluokkalaisille omasta lapsuudestaan ja myös virpomismuistoista Räisälän Särkisalon kylässä nykyisen rajan takana.
– Kaikkein tärkeintä on, että te rakastatte tätä maata. Pidetään siitä huoli, eiks je, hän evästi lapsia.
Seila Hoppendorff kertoo, että Räisäläisten säätiössä on varauduttu siihen, että Räisälä-keskuksesta tulee nyt entistäkin tärkeämpi, kun kotiseutumatkat venäjänpuoliseen Karjalaan hankaloituvat.
– Olemme juuriltamme evakkojen jälkeläisiä. Karjalaisuus koskettaa nyt yhä useampia, hän arvioi.
Katso video, jossa Kepolan ekaluokkalaiset Jane Karsikas (takana vas.), Veera Teperi, Huuko Haanpää, Jasperi Eskola, Mikael Vahamäki, Elias Syrilä (edessä vas.), Ella-Riia Syrilä, Selma Tuiskunen, Josefiina Säilä, Nelli Saarinen ja Aino Kalliokoski lähettävät valmistamillaan vitsoilla virpomisterveiset kunnanjohtajalle ja kaikille muillekin:
Virpomisperinne
Palmusunnuntaina tai karjalaisittain virposunnuntaina noidiksi pukeutuneet lapset kiertävät talosta taloon heiluttelemassa koristeltua pajunoksaa ja lausumassa virvontarunoa palkkion toivossa. Perinteen juuret ovat monessa suunnassa.
Virpomisen kristilliset juuret viittaavat samaan kuin Palmusunnuntai: Jeesuksen Jerusalemiin saapumiseen, jonka yhteydessä kasa tervehti häntä palmunlehvin.
Suomessa kristillinen virpomisperinne on sekoittunut trulliperinteeseen. Sillä taas on yhteyksiä suomalaisen muinaisuskon kevätperinteisiin, joissa pahoja henkiä estettiin uhkaamasta tulevaa satoa ja karjaa.
Nykypäivänä näihin on sekoittunut aineksia vielä kotoperäisestä Nuuttipukki-perinteestä ja amerikkalaisesta kaupallisesta Halloween-perinteestä, ja virpojienkin pukeutuminen voi olla laajasti mielikuvituksellista.