Euran seudun paikallislehti ilmestyi Kunnallis-Sanomien nimellä ensimmäisen kerran 15. joulukuuta vuonna 1949. Se oli näytenumero, ja varsinaisesti julkaiseminen alkoi vuonna 1950. Ensimmäisessä numerossa määriteltiin, että lehti on "asukkaiden paikallinen uutis- ja tiedoituslehti". Sen paremmin sitä ei voi sanoa nyt 70 vuotta myöhemminkään. Oikeastaan sanalla paikallinen on nykyään vielä paljon suurempi painoarvo.
Sanomalehtien Liiton tutkimus suomalaisten suhteesta lehtiin kertoo, että lähes kaikille on tärkeää, että media kertoo lähiympäristön tapahtumista. Paikallisuuden merkitys on kasvanut pelkästään 2010-luvullakin paljon, ja jopa nuoret pitävät tärkeänä uutisointia lähiympäristön tapahtumista.
Tähän tarpeeseen vastasi esimerkiksi Helsingin Sanomat, joka alkoi tänä vuonna julkaista kaupunkilehtiä Espoossa, Vantaalla ja Helsingissä. Vastaava päätoimittaja Kaius Niemi totesi: "Olemme nähneet, että huolellisesti tehdyt paikalliset artikkelit ovat asukkaille tärkeitä ja merkityksellisiä." Siellä uusien lehtien aihepiireinä ovat muun muassa lähiöiden tunnetut hahmot, kiinnostavat rakennukset, paikallishistoria, paikalliset yritykset, liikenne... siis osa paikallislehden perussisältöä.
Paikallistuntemus ja luotettavuus ovat paikallisen lehden peruskiviä, ja matala uutiskynnys on yksi sen vahvuus; joka numerossa on ihmisiä lähellä olevia asioita, joista muut eivät kerro.
Konkreettisesti ihmisiä lähellä olemme juhlavuonnakin, esimerkiksi erilaisissa tapahtumissa loppuvuotta kohti tahtia tiivistäen. Tulossa on myös merkittäviä uudistuksia, jotta voimme palvella digiajan nykylukijaa entistä paremmin – pysytään siis yhteydessä, niin tänä vuonna kuin muutenkin!