Lun­ta on tul­lut ja men­nyt tänä tal­ve­na. Mitä olet miel­tä, tar­vi­taan­ko kyl­mää val­kois­ta py­sy­väm­min vie­lä?

Sää tun­tuu ole­van kaik­kien huu­lil­la, mut­ta en­tä­pä sää­hän liit­ty­vät sa­nat, jois­ta mo­net ovat ker­ras­saan hur­maa­via. Pi­dät­kö lu­mes­ta ihan vain sa­na­na? Kau­nis, sa­non minä. Niin kuin ovat myös lou­na­tuu­li, hal­la, us­va, han­ki­kan­to, sade ja pum­pu­li­pil­vi. Ala­vil­la mail­la hal­lan vaa­ra on lau­se, joka tih­kuu a-kyl­läs­teis­tä ja peh­me­ää ker­ron­taa.

Mie­tit­kö kos­kaan, on­ko jo­kin sana tai il­maus kau­nis? Oma vas­tauk­se­ni on, et­tä toi­si­naan. En yleen­sä ar­vo­ta sa­no­ja nii­den mer­ki­tyk­sen mu­kaan. Myön­nän sil­ti au­liis­ti, et­tä rän­tä ja los­ka ei­vät ole mi­nus­ta­kaan eri­tyi­sen su­loi­si­na sa­noi­na. Sen si­jaan nuos­ka on ihan sie­vä.

Olet var­mas­ti tör­män­nyt vuo­sien var­rel­la jo­hon­kin mo­nis­ta kil­pai­luis­ta, jois­sa on ha­et­tu suo­men kie­len kau­nein­ta sa­naa. Kes­to­me­nes­ty­jä on ol­lut mer­ki­tyk­sel­lään rat­sas­ta­va äi­ti. Mil­lai­sia sa­no­ja sinä pi­dät kau­nii­na?

Se, mil­tä sana kuu­los­taa, kii­laa mi­nul­la usein kär­keen. Ai­van iha­na ja ai­het­ta si­vu­a­va sana on ono­ma­to­po­eet­ti­nen, joka tar­koit­taa ään­tä jäl­jit­te­le­vää sa­naa tai il­maus­ta. Yk­si esi­merk­ki on nars­kua.

Käy­tän pal­jon myös ku­vai­le­via desk­rip­tii­vi­sa­no­ja, jot­ka an­ta­vat vai­ku­tel­maa ään­ne­a­sul­laan jon­kin muun ais­tin kuin kuu­lon avul­la ha­vait­ta­vis­ta il­mi­öis­tä. Ki­pit­tää on täl­lai­nen, vaik­ka mo­nis­sa piir­re­tyis­sä ja ani­maa­ti­ois­sa täl­lai­nen me­ne­mi­nen on saa­nut myös ää­ni­te­hos­teet.

Ylei­ses­ti sa­nan soin­tu­vuus miel­lyt­tää peh­mey­den li­säk­si. Kes­to­me­nes­ty­jiä myös eri­lai­sis­sa kil­pai­luis­sa ovat esi­mer­kik­si luon­to­ai­hei­set kas­te­hel­mi, aa­mu­kas­te, hil­la, kie­lo, aa­va, aa­mun­koi ja so­li­na. Mi­nus­ta eri­tyi­sen kau­nis on sana pul­pu­tus, jol­la on kiel­tei­nen­kin si­vu­mer­ki­tys pu­hu­mi­seen lin­ki­tet­ty­nä.

Hil­jai­suus on sa­na­na­kin rau­hoit­ta­va ja kau­nis. Pil­kah­dus kuu­los­taa mu­ka­val­ta ja syn­nyt­tää myön­tei­siä miel­leyh­ty­miä. Sau­naih­mi­se­nä pi­dän myös löy­lys­tä.

Toi­saal­ta myös me­ne­vät ja osin räy­häk­käät­kin sa­nat voi­vat ol­la kau­nii­ta. His­to­ri­oit­si­ja Tee­mu Kes­ki­sar­ja on nos­ta­nut kau­neim­mak­si vi­he­li­äi­nen-sa­nan, jos­sa on mi­nun­kin mie­les­tä­ni me­noa ja mei­nin­kiä. Myös hii­si ja pirs­kat­ti so­pi­vat mi­nun kau­neus­kä­si­tyk­see­ni, vaik­ka kum­paa­kaan en it­se käy­tä.

Lo­pus­sa ol­koon rak­kaus, joka on Is­mo Alan­gon lau­lus­sa ruma sana. Pi­tä­nee an­taa pe­rik­si, mer­ki­tys kään­tää sen vä­ki­sin kau­niik­si.