Toimittajalta
Henna
 
Huila
25.8.2022 8.00

Ympäri kenttää

Pyörivätkö vuodenajat sinun mielessäsi kellotaulua ympäri, muodostavatko ne kenties ruudukon vai eteneekö vuosi janana eteenpäin? Onko suunta myötä- vai vastapäivään, ylhäältä alas vai vasemmalta oikealle?

Mo­net vi­su­a­li­soi­vat vuo­den ku­lun mie­les­sään tie­tyn­lai­sek­si. Mi­nun pää­ni si­säl­lä vuo­de­na­jat ovat ai­na kul­ke­neet ym­pä­ri ur­hei­lu­kent­tää – juok­su­suun­nan vas­tai­ses­ti myö­tä­päi­vään. Ta­ka­suo­ral­la on kesä, edes­sä tal­vi ja kaar­teis­sa syk­sy ja ke­vät. Ken­ties lap­suu­den ylei­sur­hei­lu­har­ras­tuk­ses­ta juon­ta­nees­sa mal­lis­sa suo­rien päis­sä hää­möt­tää jo­kin tois­tu­va ta­pah­tu­ma: maa­li­vii­val­la vie­te­tään jou­lua ja etu­suo­ran toi­ses­sa pääs­sä synt­tä­rei­tä­ni, kah­den­sa­dan met­rin läh­tö­pai­kal­la kou­lut ovat päät­ty­neet ja toi­ses­sa ta­ka­kaar­tees­sa jäl­leen al­ka­neet. Jo­kai­nen mut­ka on kään­nös uu­teen.

Ih­mi­set ja­kau­tu­vat tyy­pil­li­ses­ti kesä- tal­vi- syys- tai ke­vä­tih­mi­siin, ja muut vuo­de­na­jat saat­ta­vat ku­lua vain omaa suo­sik­kia odot­ta­es­sa. It­se olen ai­na ol­lut eh­do­ton ke­säih­mi­nen. Eri­tyi­ses­ti syk­syl­lä vii­le­ne­vät il­mat, sa­teet ja pi­meys ovat kau­his­tut­ta­neet ja mat­ka maa­li­vii­val­la hää­möt­tä­vään jou­luun on tun­tu­nut ikui­suu­del­ta. Ke­sän jäl­keen se pi­meä syk­sy kui­ten­kin ai­na tu­lee. Ra­ta­kier­ros py­syy vuo­des­ta toi­seen 400 met­riä pit­kä­nä, ja vaik­ka kuin­ka yrit­täi­si py­syä si­sim­mäl­lä ra­dal­la, on syys­sa­teis­sa joka vuo­si juos­ta­va sata met­riä.

Olen­kin sik­si vii­me ai­koi­na yrit­tä­nyt muut­tua enem­män vuo­de­nai­kaih­mi­sek­si, naut­tia jo­kai­ses­ta as­ke­lees­ta juok­su­ra­dal­la, jo­kai­ses­ta vuo­de­na­jas­ta. Suo­men nel­jä vuo­de­nai­kaa ovat rik­kaus, ja ne te­ke­vät toi­sis­taan mer­ki­tyk­sel­li­set. Pu­keu­tu­mi­sen li­säk­si myös asen­noi­tu­mi­sel­la voi vai­kut­taa sii­hen, ovat­ko tal­ven pak­ka­set lii­an kyl­miä tai syys­sa­teet lii­an mär­kiä. Kun tar­kem­min ajat­te­len, on­kin en­si ke­sää odo­tel­les­sa oi­ke­as­taan ihan mu­ka­va taas kää­riy­tyä vil­la­pai­taan kaa­ka­o­ku­pin ää­rel­lä ja kai­vaa suk­ka­pui­kot kaa­pis­ta.

Nyt ele­tään jäl­leen ai­kaa, jos­sa ta­ka­suo­ra al­kaa pik­ku hil­jaa ol­la ta­pu­tel­tu, ja kaar­re sen tuo­mi­ne muu­tok­si­neen siin­tää edes­sä. Ke­sä­työ­ni Ala­sa­ta­kun­nas­sa päät­tyy huo­men­na ja al­ka­mas­sa on uu­si lu­ku­vuo­si yli­o­pis­tos­sa. Ei ai­kaa­kaan, kun ol­laan taas maa­li­vii­val­la – tai läh­tö­pai­kal­la, mi­ten sen ha­lu­aa­kin aja­tel­la.

Kirjoittajan muut kirjoitukset

Ota kantaa