Pimeä vuodenaika ja monet samaan aikaan aivojumppaa vaativat asiat olivat tehdä tepposensa. Olin juuri pelaamassa tietokoneella shakkia, kun katsoin kalenteriani ja kauhukseni huomasin, että oli kolumnivuoroni. Aivoni olivat mitään­sa­no­mat­to­massa tilassa, lähes talviunilla.

Muistin, että olin joskus pohtinut elämän olevan kuin shakkia. Huonon siirron jälkeen saat kärsiä siitä. Elämässä ehkä pidempään kuin shakissa, olisi hienoa jos saisit perua huonon siirron tai teon, joita jälkikäteen kadut.

Olen huo­man­nut, et­tä tiet­tyyn pis­tee­seen saak­ka sha­kis­sa siir­rot ete­ne­vät tie­tyn kaa­van mu­kaan ja ti­lan­ne on hal­lin­nas­sa. Osaan vas­ta­ta jo­kai­seen siir­toon tur­val­li­sin mie­lin. Yh­täk­kiä ti­lan­ne muut­tuu en­kä oi­kein osaa hah­mot­taa, min­kä nap­pu­loi­ta­ni uh­kaa­van on­gel­man rat­kai­si­sin en­sin. Se tun­tuu vä­hän sa­mal­ta, kuin per­heen au­to, jää­kaap­pi, il­ma­läm­pö­pump­pu tai suih­kun let­ku reis­tai­li­si­vat sa­maan ai­kaan.

On­nek­si elä­mäs­sä on kuin Ha­lu­at­ko mil­jo­nää­rik­si -oh­jel­mas­sa. En­sin voi ky­syä vai­mol­ta tai sit­ten voi ki­laut­taa ka­ve­ril­le, joka on in­si­nöö­ri ja tie­tää il­ma­läm­pö­pum­puis­ta kai­ken. Suih­kun let­kun taas vai­mo osaa kor­ja­ta. Au­to­kin tu­lee kun­toon tu­tus­sa kor­jaus­pa­jas­sa ja uu­den jää­kaa­pin voi os­taa. Sitä vaan ih­met­te­lee, kun se jää­kaap­pi on juu­ri uu­sit­tu. Tar­kem­min mie­tit­ty­ä­ni to­te­an, et­tä on­han sii­tä jää­vii­le­ä­kaa­pin os­tos­ta tul­lut ku­lu­neek­si jo lä­hes pa­ri­kym­men­tä vuot­ta.

Pe­laa­mas­sa­ni tie­to­ko­nes­ha­kis­sa on on­nek­si omi­nai­suus, jos­sa huo­non siir­ron saa pe­rua kol­mas­ti. Sitä kui­ten­kin väl­tän te­ke­mäs­tä vii­mei­seen saak­ka ja yri­tän pe­la­ta var­man pääl­le. Vä­hän sa­maa nou­da­tan elä­mäs­sä: Läm­mi­ty­söl­jyä pi­tää ti­la­ta en­nen kuin se lop­puu. Polt­to­puu­lii­te­rin ja pa­kas­ti­men pi­tää ol­la lä­hes täyn­nä. Ka­me­ran pa­ris­to­jen pi­tää ol­la val­miik­si la­da­tut ja muis­ti­kort­ti tyh­jä­nä pai­koil­laan mah­dol­li­sia ku­vaus­ti­lan­tei­ta var­ten.

Pi­me­ä­nä vuo­de­nai­ka­na mi­nus­ta tun­tuu, et­tä olen lu­pau­tu­nut lii­an mo­neen asi­aan ja olen­kin omas­sa elä­mäs­sä­ni shak­ki­nap­pu­la en­kä pe­laa­ja. Lä­hes kaik­ki ym­pä­ril­lä ole­vat asi­at pyö­rit­tä­vät ja vaa­ti­vat mi­nul­ta jo­ta­kin. Lu­paan it­sel­le­ni, et­tä kaa­mok­sen väis­tyt­tyä ja uu­den va­lon ajan koit­ta­es­sa alan pyö­rit­tää elä­mä­ni shak­ki­nap­pu­loi­ta it­se – nau­tin­nol­li­sin siir­roin.

Toi­saal­ta has­sua – voi­vat­ko ai­vo­ni ol­la tal­viu­nil­la? Shak­ki­han on täy­del­lis­tä ai­vo­jump­paa.