26.7.2022 14.44
Kulttuuri
 

Eija Kantolasta tuli tangokuningatar 30 vuotta sitten, joten kyseessä on muistojen vuosi

Eija Kantola esiintyi viime kesänä Kauttuan Ruukinpuistossa.

Eija Kantola esiintyi viime kesänä Kauttuan Ruukinpuistossa.

Emilia Helminen / arkisto

image

Vuon­na 1992 Tan­go­mark­ki­nat ve­ti­vät Sei­nä­jo­el­le yli 60 000 tan­gon ys­tä­vää, ja lau­lu­kil­pai­lu kii­la­si vii­kon kat­so­tuim­pien oh­jel­mien lis­tal­le. Ei­ja Kan­to­la muis­te­lee, kuin­ka tu­kah­dut­ta­van kuu­ma ke­sä­päi­vä toi lau­lu­kil­pai­lun kisa-aree­na­na toi­mi­neel­le ur­hei­lu­ta­lol­le oman li­sän­sä. Lau­lu­jen vä­lis­sä oli pak­ko käy­dä vil­voit­te­le­mas­sa vii­le­äm­män ui­ma­hal­lin puo­lel­la. Jän­ni­tys­näy­tel­mää oli­vat tul­leet seu­raa­maan myös Ei­ja Kan­to­lan van­hem­mat. Il­mas­sa oli ri­paus tai­kaus­koa, sil­lä Ei­jan äi­ti löy­si en­nen lau­lu­ki­san al­kua ma­joi­tus­pai­kan pi­hal­ta ne­li­a­pi­lan, sääs­ti sen ja teki api­las­ta on­nit­te­lu­kor­tin, kun Ei­ja kruu­nat­tiin tan­go­ku­nin­gat­ta­rek­si 1992.

Va­lin­ta tan­go­ku­nin­gat­ta­rek­si muut­ti HYK­Sin syö­pä­las­ten tut­ki­musp­ro­jek­tis­sa työs­ken­nel­leen Ei­ja Kan­to­lan elä­män ja siir­si sa­mal­la sai­raan­hoi­ta­jan työt tau­ol­le mää­rää­mät­tö­mäk­si ajak­si. Hän tun­nus­tau­tui jo voi­ton häm­men­tä­väl­lä het­kel­lä sy­dä­mel­tään enem­män lau­la­jak­si.

Eu­ras­sa lap­suu­ten­sa viet­tä­neen, vuon­na 1989 hel­sin­ki­läis­ty­neen, Ei­ja Kan­to­lan ura mu­sii­kin pa­ris­sa oli luon­nol­li­nen va­lin­ta. Mu­siik­ki kuu­lui vah­vas­ti jo lap­suu­teen, sil­lä isän man­do­lii­nin ja hai­ta­rin soit­to ja äi­din opet­ta­mat las­ten­lau­lut he­rät­ti­vät rak­kau­den mu­siik­kiin. Lap­se­na Ei­ja pii­pah­ti ai­ka ajoin isän kei­koil­la vie­rai­le­va­na täh­te­nä ja pe­rus­ti en­sim­mäi­sen oman bän­din 14-vuo­ti­aa­na.

– En­sim­mäi­nen keik­ka oli mun se­dän häis­sä. Olin sil­loin 5-vuo­ti­as ja lau­loin Tu­li­pu­na­ruu­su­ja. Sen muis­tan ja sii­tä on ole­mas­sa va­lo­ku­vi­a­kin, Ei­ja Kan­to­la muis­te­lee.

Uran suh­teen oli teh­tä­vä va­lin­to­ja, mil­lais­ta oli­si työ eläin­ten pa­ris­sa, jat­kai­si­ko lu­paa­vaa len­to­pal­loi­li­ja­nu­raa vai suun­tai­si­ko mu­siik­kiin. Yli­op­pi­laak­si val­mis­tu­neen nuo­ren tie vei sat­tu­mien kaut­ta kui­ten­kin Po­rin sai­raan­hoi­to-op­pi­lai­tok­seen opis­ke­le­maan ja Ei­ja Kan­to­la val­mis­tui sai­raan­hoi­ta­jak­si vuon­na 1987.

Opin­to­jen­kin ohel­la oli pie­ni­muo­tois­ta keik­kai­lua, jos­kin haa­ve ihan oi­ke­as­ta lau­la­jan am­ma­tis­ta pyö­ri edel­leen aja­tuk­sis­sa.

– Olin jo var­hain tie­dos­ta­nut, mil­lai­nen lau­la­jan työ on. Sii­nä me­nee niin juh­la­py­hät kuin vii­kon­lo­put­kin ei­kä ole enää sel­lais­ta niin sa­not­tua nor­maa­lia elä­mää. Palo lau­la­mi­seen oli vaan niin kova, et­tä se vei voi­ton ta­val­laan niil­tä ne­ga­tii­vi­sik­si aja­tel­luil­ta asi­oil­ta.

Kuningatar-titteli avasi uusia ovia

Sei­nä­jo­en lau­lu­kil­pai­lun voi­ton jäl­keen al­koi vien­tiä ol­la niin pal­jon, et­tei tul­lut on­gel­mia va­paa-ajan­vie­ton suh­teen. En­si töik­seen Ei­ja Kan­to­la kävi le­vyt­tä­mäs­sä tan­go­ku­nin­kaan­sa Mika Poh­jo­sen kans­sa, ja seu­raa­vas­sa het­kes­sä ol­tiin­kin al­le­kir­joit­ta­mas­sa yh­teis­työ­so­pi­mus­ta oh­jel­ma­toi­mis­to Au­ra­viih­teen kans­sa.

Kä­sis­sä ol­leet ka­len­te­rit täyt­tyi­vät haas­tat­te­luis­ta, ku­vauk­sis­ta ja kei­kois­ta, jot­ka vei­vät ku­nin­kaal­li­sia niin hu­vi­pai­koil­le ym­pä­ri maan kuin myös te­le­vi­si­oon ja leh­tien si­vuil­le. Oli tur­val­lis­ta läh­teä keik­kai­le­maan, sil­lä rin­nal­la oli jo vuo­des­ta 1988 ol­lut oma or­kes­te­ri Ome­ga. Il­mas­sa lei­jui kui­ten­kin pal­jon ky­sy­myk­siä, sil­lä alan­vaih­to oli no­pea ja uu­si kiih­keä ryt­mi toi mu­ka­naan pal­jon uut­ta ja mie­len­kiin­tois­ta.

– Eri­koi­sim­piin keik­koi­hin lu­keu­tuu eräs synt­tä­ri­keik­ka vuo­del­ta 1993, jos­sa san­ka­ri ha­lu­si eh­dot­to­mas­ti mut esiin­ty­mään ko­tiin­sa synt­tä­reil­leen. Tuos­sa päi­väs­sä meil­lä oli toi­nen­kin keik­ka, ja ai­ka­tau­lu ei vaan mi­ten­kään tun­tu­nut so­pi­van, sil­lä keik­ka­pai­kat oli­vat lii­an kau­ka­na tois­taan. No, syn­ty­mä­päi­vä­san­ka­ri rat­kai­si asi­an ja len­nät­ti mut ja sä­es­tä­jän oi­kein he­li­kop­te­ril­la juh­la­pai­kal­le ja siel­tä sit­ten ta­kai­sin Hel­sin­kiin.

Tyylin löytyminen oli prosessi

Ei­ja Kan­to­lan ga­sel­li­mai­nen ole­mus, ek­soot­ti­nen ul­ko­nä­kö, per­soo­nal­li­nen tul­kin­ta, oman lin­jan vah­vis­tu­mi­nen ja esiin­ty­mis­ten tuo­ma var­muus al­koi­vat hioa ku­nin­gat­ta­res­ta nais­lau­la­jiem­me kär­ki­ni­men.

– Al­ku­tai­pa­leel­la oli­si kai­van­nut enem­män mo­nen­lai­sia neu­vo­ja. Ei ol­lut var­si­nais­ta esiin­ty­mis­val­men­nus­ta ja me ope­tel­tiin moni asia kan­ta­pään kaut­ta. Ei tie­det­ty, mis­tä hank­kia esiin­ty­mis­vaat­tei­ta ja mi­ten tyy­li ra­ken­tuu. Muis­tan, kun teh­tiin Apu-leh­teen jut­tu ja ku­vauk­siin oli pal­kat­tu Ris­to He­lin lait­taa­maan mun hiuk­set. Ris­to muut­ti van­haa hius­mal­li­a­ni ja veti kaik­ki hiuk­set taak­se tiu­kal­le pon­na­ril­le. Se tyy­li mul­la sit­ten oli­kin ai­ka mon­ta vuot­ta. Myö­hem­min le­vy­kan­si­ku­vaus­ten stai­lis­teil­la oli hy­viä nä­ke­myk­siä ja meik­kauk­ses­sa muun mu­as­sa An­ne Nur­mo­ran­ta ja Mari Vaa­las­ran­ta an­toi­vat vink­ke­jä. Lo­pul­ta olen it­se et­si­nyt ja löy­tä­nyt tyy­lin, joka on tun­tu­nut hy­väl­tä, Ei­ja ku­vai­lee oman tyy­lin­sä ra­ken­tu­mis­ta.

Oma mu­sii­kil­li­nen lin­ja löy­tyi tan­gon ja is­kel­män su­la­vas­ta se­koi­tuk­ses­ta. Ho­vi­sä­vel­tä­jä Mika Toi­va­sen Ei­jal­le osoit­ta­ma "Yön ku­nin­ga­tar” voit­ti Sei­nä­jo­en Tan­go­mark­ki­noi­den tan­gon sä­vel­lys­kil­pai­lun vuon­na1993, ja lau­lus­ta muo­dos­tui Ei­jan ta­va­ra­merk­ki.

– Yön ku­nin­ga­tar on eh­dot­to­mas­ti yk­si tär­keim­piä lau­lu­ja mun ural­la­ni. Sil­lä on it­sel­le suu­ri mer­ki­tys ja sii­tä on tul­lut suo­sit­tu kap­pa­le muu­ten­kin. Mie­les­tä­ni yk­si hie­noim­pia tan­go­ja, teks­ti ja sä­vel­lys ovat lois­ta­via. Lau­lu kes­tää ai­kaa, ei­kä sii­hen kyl­läs­ty. Sii­tä on tul­lut klas­sik­ko.

En­sim­mäi­sen le­vyn­sä Ei­ja sai teh­dä ke­vääl­lä 1993 ja se vah­vis­ti oman lin­jan löy­ty­mis­tä. Sen jäl­keen pit­kä­soit­to­ja on­kin il­mes­ty­nyt ta­sai­seen tah­tiin, ja nyt juh­la­vuon­na nii­tä las­ke­taan ole­van jo yli 20. Uu­sim­pa­na ke­säl­lä 2021 jul­kais­tu ”Ki­pi­nä”. Kol­me al­bu­mia on ylit­tä­nyt kul­ta­le­vyyn vaa­dit­ta­van ra­jan.

– En­sim­mäi­sen le­vyn mer­ki­tys oli to­del­la suu­ri, kos­ka sii­nä oli niin pal­jon hy­viä bii­se­jä. Olen ol­lut to­del­la on­ne­kas. Eka levy oli jo heti hil­kul­la ylit­tää kul­ta­le­vy­ra­jan.

Viih­de­maa­il­ma on tul­lut tu­tuk­si ja ura on kul­jet­ta­nut niin hu­vi­pai­koil­le, kon­sert­ti­a­ree­noil­le kuin eri­koi­se­siin­ty­mi­siin ja lu­kui­siin haas­tat­te­lui­hin.

– Olen ke­rän­nyt lei­ke­kir­jaa ja edel­leen yri­tän saa­da tal­teen kaik­ki ju­tut, joi­ta mi­nus­ta on kir­joi­tet­tu. Jos­kus sit­ten an­nan ne ty­töl­le­ni muis­tok­si. Siel­tä voi kat­sel­la mitä kaik­kea äi­ti on teh­nyt. Kun nyt kat­soo vuo­sia taak­se­päin nou­see syvä kii­tol­li­suus sii­tä, et­tä keik­ko­ja on riit­tä­nyt.

Syyskuussa juhla­kon­sert­ti­kiertue

Tä­män vuo­den syk­syl­le on lu­vas­sa Sata suu­del­maa -juh­la­kon­sert­ti­kier­tue 30-vuo­tis­juh­lan kun­ni­ak­si. Kier­tu­eoh­jel­mis­toon on koot­tu suo­si­tuim­mat lau­lut uran var­rel­ta. Ei­ja Kan­to­lan ty­tär Nea on vie­rail­lut usein äi­tin­sä kon­ser­teis­sa ja hän on tu­los­sa myös juh­la­kier­tu­eel­le sekä vie­rai­le­via ar­tis­te­ja.

Kier­tu­ee­seen kuu­luu myös esiin­ty­mi­nen Ylä­neen tans­si­la­va Va­las­ran­nan ke­sä­kau­den päät­tä­jäi­sis­sä 24. syys­kuu­ta.

Ota kantaa