Vuon­na 1992 Tan­go­mark­ki­nat ve­ti­vät Sei­nä­jo­el­le yli 60 000 tan­gon ys­tä­vää, ja lau­lu­kil­pai­lu kii­la­si vii­kon kat­so­tuim­pien oh­jel­mien lis­tal­le. Ei­ja Kan­to­la muis­te­lee, kuin­ka tu­kah­dut­ta­van kuu­ma ke­sä­päi­vä toi lau­lu­kil­pai­lun kisa-aree­na­na toi­mi­neel­le ur­hei­lu­ta­lol­le oman li­sän­sä. Lau­lu­jen vä­lis­sä oli pak­ko käy­dä vil­voit­te­le­mas­sa vii­le­äm­män ui­ma­hal­lin puo­lel­la. Jän­ni­tys­näy­tel­mää oli­vat tul­leet seu­raa­maan myös Ei­ja Kan­to­lan van­hem­mat. Il­mas­sa oli ri­paus tai­kaus­koa, sil­lä Ei­jan äi­ti löy­si en­nen lau­lu­ki­san al­kua ma­joi­tus­pai­kan pi­hal­ta ne­li­a­pi­lan, sääs­ti sen ja teki api­las­ta on­nit­te­lu­kor­tin, kun Ei­ja kruu­nat­tiin tan­go­ku­nin­gat­ta­rek­si 1992.

Va­lin­ta tan­go­ku­nin­gat­ta­rek­si muut­ti HYK­Sin syö­pä­las­ten tut­ki­musp­ro­jek­tis­sa työs­ken­nel­leen Ei­ja Kan­to­lan elä­män ja siir­si sa­mal­la sai­raan­hoi­ta­jan työt tau­ol­le mää­rää­mät­tö­mäk­si ajak­si. Hän tun­nus­tau­tui jo voi­ton häm­men­tä­väl­lä het­kel­lä sy­dä­mel­tään enem­män lau­la­jak­si.

Eu­ras­sa lap­suu­ten­sa viet­tä­neen, vuon­na 1989 hel­sin­ki­läis­ty­neen, Ei­ja Kan­to­lan ura mu­sii­kin pa­ris­sa oli luon­nol­li­nen va­lin­ta. Mu­siik­ki kuu­lui vah­vas­ti jo lap­suu­teen, sil­lä isän man­do­lii­nin ja hai­ta­rin soit­to ja äi­din opet­ta­mat las­ten­lau­lut he­rät­ti­vät rak­kau­den mu­siik­kiin. Lap­se­na Ei­ja pii­pah­ti ai­ka ajoin isän kei­koil­la vie­rai­le­va­na täh­te­nä ja pe­rus­ti en­sim­mäi­sen oman bän­din 14-vuo­ti­aa­na.

– En­sim­mäi­nen keik­ka oli mun se­dän häis­sä. Olin sil­loin 5-vuo­ti­as ja lau­loin Tu­li­pu­na­ruu­su­ja. Sen muis­tan ja sii­tä on ole­mas­sa va­lo­ku­vi­a­kin, Ei­ja Kan­to­la muis­te­lee.

Uran suh­teen oli teh­tä­vä va­lin­to­ja, mil­lais­ta oli­si työ eläin­ten pa­ris­sa, jat­kai­si­ko lu­paa­vaa len­to­pal­loi­li­ja­nu­raa vai suun­tai­si­ko mu­siik­kiin. Yli­op­pi­laak­si val­mis­tu­neen nuo­ren tie vei sat­tu­mien kaut­ta kui­ten­kin Po­rin sai­raan­hoi­to-op­pi­lai­tok­seen opis­ke­le­maan ja Ei­ja Kan­to­la val­mis­tui sai­raan­hoi­ta­jak­si vuon­na 1987.

Opin­to­jen­kin ohel­la oli pie­ni­muo­tois­ta keik­kai­lua, jos­kin haa­ve ihan oi­ke­as­ta lau­la­jan am­ma­tis­ta pyö­ri edel­leen aja­tuk­sis­sa.

– Olin jo var­hain tie­dos­ta­nut, mil­lai­nen lau­la­jan työ on. Sii­nä me­nee niin juh­la­py­hät kuin vii­kon­lo­put­kin ei­kä ole enää sel­lais­ta niin sa­not­tua nor­maa­lia elä­mää. Palo lau­la­mi­seen oli vaan niin kova, et­tä se vei voi­ton ta­val­laan niil­tä ne­ga­tii­vi­sik­si aja­tel­luil­ta asi­oil­ta.

Kuningatar-titteli avasi uusia ovia

Sei­nä­jo­en lau­lu­kil­pai­lun voi­ton jäl­keen al­koi vien­tiä ol­la niin pal­jon, et­tei tul­lut on­gel­mia va­paa-ajan­vie­ton suh­teen. En­si töik­seen Ei­ja Kan­to­la kävi le­vyt­tä­mäs­sä tan­go­ku­nin­kaan­sa Mika Poh­jo­sen kans­sa, ja seu­raa­vas­sa het­kes­sä ol­tiin­kin al­le­kir­joit­ta­mas­sa yh­teis­työ­so­pi­mus­ta oh­jel­ma­toi­mis­to Au­ra­viih­teen kans­sa.

Kä­sis­sä ol­leet ka­len­te­rit täyt­tyi­vät haas­tat­te­luis­ta, ku­vauk­sis­ta ja kei­kois­ta, jot­ka vei­vät ku­nin­kaal­li­sia niin hu­vi­pai­koil­le ym­pä­ri maan kuin myös te­le­vi­si­oon ja leh­tien si­vuil­le. Oli tur­val­lis­ta läh­teä keik­kai­le­maan, sil­lä rin­nal­la oli jo vuo­des­ta 1988 ol­lut oma or­kes­te­ri Ome­ga. Il­mas­sa lei­jui kui­ten­kin pal­jon ky­sy­myk­siä, sil­lä alan­vaih­to oli no­pea ja uu­si kiih­keä ryt­mi toi mu­ka­naan pal­jon uut­ta ja mie­len­kiin­tois­ta.

– Eri­koi­sim­piin keik­koi­hin lu­keu­tuu eräs synt­tä­ri­keik­ka vuo­del­ta 1993, jos­sa san­ka­ri ha­lu­si eh­dot­to­mas­ti mut esiin­ty­mään ko­tiin­sa synt­tä­reil­leen. Tuos­sa päi­väs­sä meil­lä oli toi­nen­kin keik­ka, ja ai­ka­tau­lu ei vaan mi­ten­kään tun­tu­nut so­pi­van, sil­lä keik­ka­pai­kat oli­vat lii­an kau­ka­na tois­taan. No, syn­ty­mä­päi­vä­san­ka­ri rat­kai­si asi­an ja len­nät­ti mut ja sä­es­tä­jän oi­kein he­li­kop­te­ril­la juh­la­pai­kal­le ja siel­tä sit­ten ta­kai­sin Hel­sin­kiin.

Tyylin löytyminen oli prosessi

Ei­ja Kan­to­lan ga­sel­li­mai­nen ole­mus, ek­soot­ti­nen ul­ko­nä­kö, per­soo­nal­li­nen tul­kin­ta, oman lin­jan vah­vis­tu­mi­nen ja esiin­ty­mis­ten tuo­ma var­muus al­koi­vat hioa ku­nin­gat­ta­res­ta nais­lau­la­jiem­me kär­ki­ni­men.

– Al­ku­tai­pa­leel­la oli­si kai­van­nut enem­män mo­nen­lai­sia neu­vo­ja. Ei ol­lut var­si­nais­ta esiin­ty­mis­val­men­nus­ta ja me ope­tel­tiin moni asia kan­ta­pään kaut­ta. Ei tie­det­ty, mis­tä hank­kia esiin­ty­mis­vaat­tei­ta ja mi­ten tyy­li ra­ken­tuu. Muis­tan, kun teh­tiin Apu-leh­teen jut­tu ja ku­vauk­siin oli pal­kat­tu Ris­to He­lin lait­taa­maan mun hiuk­set. Ris­to muut­ti van­haa hius­mal­li­a­ni ja veti kaik­ki hiuk­set taak­se tiu­kal­le pon­na­ril­le. Se tyy­li mul­la sit­ten oli­kin ai­ka mon­ta vuot­ta. Myö­hem­min le­vy­kan­si­ku­vaus­ten stai­lis­teil­la oli hy­viä nä­ke­myk­siä ja meik­kauk­ses­sa muun mu­as­sa An­ne Nur­mo­ran­ta ja Mari Vaa­las­ran­ta an­toi­vat vink­ke­jä. Lo­pul­ta olen it­se et­si­nyt ja löy­tä­nyt tyy­lin, joka on tun­tu­nut hy­väl­tä, Ei­ja ku­vai­lee oman tyy­lin­sä ra­ken­tu­mis­ta.

Oma mu­sii­kil­li­nen lin­ja löy­tyi tan­gon ja is­kel­män su­la­vas­ta se­koi­tuk­ses­ta. Ho­vi­sä­vel­tä­jä Mika Toi­va­sen Ei­jal­le osoit­ta­ma "Yön ku­nin­ga­tar” voit­ti Sei­nä­jo­en Tan­go­mark­ki­noi­den tan­gon sä­vel­lys­kil­pai­lun vuon­na1993, ja lau­lus­ta muo­dos­tui Ei­jan ta­va­ra­merk­ki.

– Yön ku­nin­ga­tar on eh­dot­to­mas­ti yk­si tär­keim­piä lau­lu­ja mun ural­la­ni. Sil­lä on it­sel­le suu­ri mer­ki­tys ja sii­tä on tul­lut suo­sit­tu kap­pa­le muu­ten­kin. Mie­les­tä­ni yk­si hie­noim­pia tan­go­ja, teks­ti ja sä­vel­lys ovat lois­ta­via. Lau­lu kes­tää ai­kaa, ei­kä sii­hen kyl­läs­ty. Sii­tä on tul­lut klas­sik­ko.

En­sim­mäi­sen le­vyn­sä Ei­ja sai teh­dä ke­vääl­lä 1993 ja se vah­vis­ti oman lin­jan löy­ty­mis­tä. Sen jäl­keen pit­kä­soit­to­ja on­kin il­mes­ty­nyt ta­sai­seen tah­tiin, ja nyt juh­la­vuon­na nii­tä las­ke­taan ole­van jo yli 20. Uu­sim­pa­na ke­säl­lä 2021 jul­kais­tu ”Ki­pi­nä”. Kol­me al­bu­mia on ylit­tä­nyt kul­ta­le­vyyn vaa­dit­ta­van ra­jan.

– En­sim­mäi­sen le­vyn mer­ki­tys oli to­del­la suu­ri, kos­ka sii­nä oli niin pal­jon hy­viä bii­se­jä. Olen ol­lut to­del­la on­ne­kas. Eka levy oli jo heti hil­kul­la ylit­tää kul­ta­le­vy­ra­jan.

Viih­de­maa­il­ma on tul­lut tu­tuk­si ja ura on kul­jet­ta­nut niin hu­vi­pai­koil­le, kon­sert­ti­a­ree­noil­le kuin eri­koi­se­siin­ty­mi­siin ja lu­kui­siin haas­tat­te­lui­hin.

– Olen ke­rän­nyt lei­ke­kir­jaa ja edel­leen yri­tän saa­da tal­teen kaik­ki ju­tut, joi­ta mi­nus­ta on kir­joi­tet­tu. Jos­kus sit­ten an­nan ne ty­töl­le­ni muis­tok­si. Siel­tä voi kat­sel­la mitä kaik­kea äi­ti on teh­nyt. Kun nyt kat­soo vuo­sia taak­se­päin nou­see syvä kii­tol­li­suus sii­tä, et­tä keik­ko­ja on riit­tä­nyt.

Syyskuussa juhla­kon­sert­ti­kiertue

Tä­män vuo­den syk­syl­le on lu­vas­sa Sata suu­del­maa -juh­la­kon­sert­ti­kier­tue 30-vuo­tis­juh­lan kun­ni­ak­si. Kier­tu­eoh­jel­mis­toon on koot­tu suo­si­tuim­mat lau­lut uran var­rel­ta. Ei­ja Kan­to­lan ty­tär Nea on vie­rail­lut usein äi­tin­sä kon­ser­teis­sa ja hän on tu­los­sa myös juh­la­kier­tu­eel­le sekä vie­rai­le­via ar­tis­te­ja.

Kier­tu­ee­seen kuu­luu myös esiin­ty­mi­nen Ylä­neen tans­si­la­va Va­las­ran­nan ke­sä­kau­den päät­tä­jäi­sis­sä 24. syys­kuu­ta.