Eura | Lapsen ja aikuisen yhteinen lukuhetki on euralais­kir­jailija Aira Savisaaren mielestä kullan arvoinen asia.

– Kun ai­kui­nen lu­kee lap­sel­le, ky­sees­sä on läs­nä­o­lo­ti­lan­ne, jol­loin mo­lem­mat ovat tii­viis­ti kiin­ni sa­mas­sa het­kes­sä. Sil­loin ai­kui­nen py­säh­tyy ole­maan lap­sen kans­sa, hä­nen kä­des­sään ei ole kän­nyk­kä, ei­kä hän yri­tä teh­dä mi­tään muu­ta sa­maan ai­kaan. Se het­ki on lap­sel­le, ja sii­tä voi nous­ta vaik­ka mil­lais­ta kes­kus­te­lua. Kan­nat­taa ol­la herk­kä­nä lap­sen ky­sy­myk­sil­le ja ju­tuil­le, Ai­ra Sa­vi­saa­ri sa­noo.

Lu­ke­mi­nen on ää­ret­tö­män tär­ke­ää lap­sen kie­len ke­hi­tyk­sel­le, ja Ai­ra Sa­vi­saa­ren mu­kaan kir­jo­jen kaut­ta on hyvä myös ot­taa kä­si­tel­tä­väk­si vai­kei­ta­kin asi­oi­ta, ku­ten su­rua, yk­si­näi­syyt­tä tai vaik­ka kiu­saa­mis­ta. Kir­ja voi ol­la väy­lä, min­kä kaut­ta ale­taan hah­mot­taa eri­lai­sia "mie­len möyk­ky­jä". Pie­nen lap­sen pääs­sä voi liik­kua iso­ja asi­oi­ta, joi­ta hän poh­tii ja joi­hin hän toi­voo saa­van­sa vas­tauk­sen.

– Kan­nat­taa käyt­tää avuk­si kir­jas­ton hen­ki­lö­kun­nan am­mat­ti­tai­toa, ja ky­syä heil­tä, esi­mer­kik­si mis­sä kir­jois­sa kä­si­tel­lään sel­lai­sia asi­oi­ta, joi­ta ha­lu­aa ot­taa lap­sen kans­sa pu­heek­si. Mei­dän Suo­men kir­jas­tom­me ovat var­si­nai­sia hel­miä. Niil­lä on suu­ri mer­ki­tys las­ten lu­ku­tai­toon, sil­lä ne pääs­tä­vät ih­mi­set lä­hel­le kir­jo­ja ja tuo­vat ne kaik­kien saa­ta­vil­le, Ai­ra Sa­vi­saa­ri sa­noo.

Kun hän it­se 80-lu­vul­la muut­ti per­hei­neen Eu­raan, kau­as lä­heis­ten tu­ki­ver­kos­tos­ta, kir­jas­to ja neu­vo­la muo­dos­tui­vat nuo­rel­le äi­dil­le tär­keik­si pai­koik­si. Ne tu­ke­vat lap­si­per­hei­tä, ja kum­mas­ta­kin saa neu­vo­ja esi­mer­kik­si sii­hen, mi­ten voi aut­taa lap­sen kie­lel­lis­tä ke­hi­tys­tä. Neu­vo­las­sa seu­ra­taan lap­sen ko­ko­nais­val­tais­ta kas­vua, ja näh­dään koko ajan, "mis­sä men­nään".

Miehet poikien lukemismalleiksi

– Poi­kien lu­ke­mi­ses­ta kan­ne­taan ko­vas­ti huol­ta. Sii­nä voi­si ol­la hy­väk­si, jos myös isät ja isoi­sät suo­sit­te­li­si­vat ja hank­ki­si­vat po­jil­le ja toki myös ty­töil­le kir­jo­ja ja kä­vi­si­vät las­ten kans­sa ny­kyis­tä enem­mään kir­jas­tos­sa. Mal­lin vai­ku­tus on suu­ri kai­kes­sa käy­tö­sop­pi­mi­ses­sa, jo­ten las­ten oli­si tär­ke­ää näh­dä, et­tä ai­kui­set­kin ovat kiin­nos­tu­nei­ta lu­ke­mi­ses­ta. Kir­jo­jen maa­il­mal­la on val­ta­va voi­ma, ja sen soi­si tu­le­van osak­si kaik­kien las­ten elä­mää ai­na­kin jos­sain vai­hees­sa.

Ai­ra Sa­vi­saa­ri on kir­joit­ta­nut it­se 1980-lu­vul­ta läh­tien noin 30 las­ten ja nuor­ten kir­jaa. Par­hail­laan on te­keil­lä seit­se­mäs Nii­lo-sar­jan kir­ja Nii­lo kyl­vää. Se il­mes­tyy maa­lis­kuus­sa ja on suun­nat­tu al­le kou­lui­käi­sil­le ja eka­luok­ka­lai­sil­le.

Hän pyr­kii ku­vaa­maan kir­jois­saan sitä elä­mää, mikä on las­ten sil­mien lä­hel­lä. Kun jo­kin ai­he al­kaa tun­tua hä­nes­tä tosi kiin­nos­ta­val­ta, sitä on alet­ta­va tut­kia, ja kir­jan hah­mo saat­taa ke­hit­tyä vaik­ka jon­kin ta­pah­tu­man kaut­ta. Tar­vi­taan pal­jon poh­ja­työ­tä, mut­ta sii­tä se läh­tee syn­ty­mään, kir­ja.

– Maa­il­ma on muut­tu­nut mel­koi­ses­ti, ja mie­les­tä­ni hy­vään suun­taan. Van­ho­ja las­ten kir­jo­ja lu­kies­sa jos­kus oi­kein kau­his­tuu nii­tä ka­ma­luuk­sia, joi­ta niis­sä vi­li­see. Lap­sia hy­lä­tään, van­hem­mat ovat ka­dok­sis­sa ja kaik­kea muu­ta hur­jaa ta­pah­tuu. Ny­ky­a­jan las­ten kir­jois­sa kun­ni­oi­te­taan ih­mis­tä ja ol­laan tasa-ar­voi­sem­pia kuin en­nen, Ai­ra Sa­vi­saa­ri miet­tii.

Hän elää vah­vas­ti las­ten­las­ten­sa ar­jes­sa, ja lu­kee heil­le pal­jon. Prin­ses­sa Pik­ki­riik­ki on täl­lä het­kel­lä suo­si­os­sa.

– It­sek­se­ni luen pal­jon ru­nois­ta dek­ka­rei­hin ja kai­ken­lais­ta sil­tä vä­lil­tä. Lap­se­na asuin Yli-Ii:ssä Ou­lun ja Ro­va­nie­men vä­lil­lä ja ah­min kou­lun kir­jas­ton kir­jo­ja niin, et­tä olin en­nen mur­ro­si­kää lu­ke­nut jo ve­nä­läi­set klas­si­kot­kin, Ai­ra Sa­vi­saa­ri ker­too nau­ra­en.