Sä­ky­lä | Uu­den­vuo­de­naat­to ja mei­tä kak­si­kym­men­tä nais­ta koi­ri­neen start­taa­mas­sa eh­dot­to­mas­ti ren­noim­paan hir­ven­hauk­ku­ko­kee­seen, min­kä tie­dän, eli Emän­tien Erään.

Koe jär­jes­tet­tiin nyt yh­den­nen­tois­ta ker­ran. Ko­e­paik­ka­na meil­lä toi­mi Sä­ky­läs­sä Il­mi­jär­ven maja. Tänä vuon­na koe oli KV-koe eli ja­os­sa oli Ca­ci­tit jo­kai­sen ro­dun par­haal­le koi­ral­le.

Ko­keen val­mis­te­lut oli aloi­tet­tu jo al­ku­vuo­des­ta tu­ki­joi­ta ke­räil­len ja nii­tä oli taas saa­tu hie­nos­ti mu­kaan. Il­man tu­ki­joi­ta ei ko­keen luon­ne oli­si sama, eli meil­lä jo­kai­nen koi­rak­ko pal­ki­taan, myös se kai­kis­ta epä­on­ni­sin.

Meil­lä ko­keen osal­lis­tu­ja­mää­rä oli ra­jat­tu 20 osal­lis­tu­jaan. Osal­lis­tu­jat oli­vat ai­ka pian sel­vil­lä ja muu­ta­ma vaih­tu­vuus po­ru­kas­sa sat­tui koi­rien juok­su­jen ja jal­ka­vau­ri­oi­den ta­kia. Va­ra­koi­ri­a­kin oli­si vie­lä ol­lut tu­los­sa, mut­ta va­li­tet­ta­vas­ti kaik­ki ha­luk­kaat ei­vät pääs­seet mu­kaan.

Pe­rus­tin meil­le nai­sil­le myös What­sapp-ryh­män muu­ta­ma viik­ko en­nen ko­et­ta. Po­ru­kas­sa oli osa tut­tu­ja toi­sil­leen, mut­ta oli pal­jon toi­sil­leen vie­rai­ta­kin. Jut­tu len­si heti alus­ta as­ti eli ren­to ki­sa­päi­vä var­mas­ti­kin tu­los­sa. Vä­lil­lä vies­teis­sä meni kir­kot ja kar­kot se­kai­sin. Huu­mo­ria sitä tuos­sa ryh­mäs­sä riit­ti ja sai en­nen ko­et­ta jo nau­raa jut­tu­ja maha ki­pe­ä­nä.

Ko­e­päi­vä lä­hes­tyi, oli yk­si yö enää ko­kee­seen. Käy­tiin An­ni Asi­kai­sen ja Satu Kal­li­o­kos­ken kans­sa per­jan­tai­na 30. jou­lu­kuu­ta lait­ta­mas­sa pal­kin­to­pöy­tä val­miik­si lau­an­tai­ta var­ten. Mei­tä oli tu­ke­mas­sa Ro­yal Ca­nin, Trac­ker, Sis­sos, Tam­mis­to-yh­ti­öt, Kul­je­tus­lii­ke Au­ra­maa, Nut­ro­lin, Ma­so­jo Oy, 3HGR, Si­ni­tuo­te, Kiil­to, Rauh, Tmi Jari Kan­nis­to, Eu­ran Rhy, Ken­nel Rehu ja Hel­mi He­le­na kii­tos teil­le kai­kil­le, tei­dän an­si­os­tan­ne meil­lä on pal­kin­to­pöy­tä sel­lai­nen kuin se on.

Tästä se alkaa

Vih­doin oli se kau­an odo­tet­tu aa­mu eli Emän­tien Erä on tä­nään, ji­huu. Olin ko­e­pai­kal­la vart­tia yli kuu­den aa­mul­la. Ko­e­pai­kal­la yli­tuo­ma­ri Tomi Heik­ki­lä oli lait­ta­nut ko­neet käyn­tiin ja oli val­mii­na tar­kas­ta­maan ro­ko­tuk­sia. Ko­e­pai­kal­la hää­räi­li myös Satu Kal­li­o­kos­ki aa­mu­kah­via keit­tä­en ja aa­mu­pa­la­tar­vik­kei­ta esiin lait­ta­en.

Mu­ka­na­ni ko­e­pai­kal­le toin mie­he­ni K-P:n ja ap­piuk­ko Hei­kin. He sai­vat aloit­taa aa­mun kah­vil­la ja ”jän­nit­tää”, min­kä­lai­sen ryt­mi­ryh­män kans­sa pää­se­vät päi­väk­si met­sään.

Otin paik­ka­ni yli­tuo­ma­rin tie­to­ko­neen ta­kaa ja la­pun esiin, jo­hon aloin sit­ten merk­kai­le­maan ko­e­pai­kal­le saa­pu­vien koi­ra­koi­den osal­lis­tu­mis­mak­su­jen saan­nin.

Vih­doin kaik­ki oli­vat saa­pu­neet ki­sa­pai­kal­le. Iloi­nen pu­heen­so­ri­na kuu­lui Il­mi­jär­ven ma­jal­la. Kah­via sekä lei­pää mus­su­tet­tiin jän­nit­ty­nee­nä ja vih­doin se het­ki, jota kaik­ki oli­vat odot­ta­neet, oli kä­sil­lä, al­koi yli­tuo­ma­rin pu­hut­te­lu sekä maas­to­ar­von­ta.

Yli­tuo­ma­ri Tomi Heik­ki­lä ker­toi päi­vän ku­lun ja ta­voit­teet. Mitä vaa­di­taan päi­vän ai­ka­na, mil­lai­sia mat­ko­ja am­pu­ma­ti­lai­suuk­siin vaa­di­taan, tes­tat­ta­van hau­kun kuu­lu­vuut­ta ym. sään­tö­jä, mitä sii­hen 100 pis­tee­seen vaa­di­taan, jota jo­kai­nen läh­tee met­sään koi­ran kans­sa ta­voit­te­le­maan.

Tuli maas­to­ar­von­ta, Tomi oli kir­joit­ta­nut koi­rat ja maas­tot la­puil­le. Tomi nos­ti en­sim­mäi­sen koi­ran ja minä pi­te­lin kip­po­ja, jos­sa maas­tot ja koi­rat oli. Koi­ra­noh­jaa­jat tu­li­vat vuo­rol­laan nos­ta­maan maas­ton ja seu­raa­van koi­ran. Näin men­tiin lop­puun as­ti, kun­nes jo­kai­sel­le oli ar­vot­tu maas­to. Yh­tään jää­viyt­tä ei tul­lut eli oli ai­ka koo­ta ryh­mät.

Ryh­mät oli koot­tu, mut­ta vie­lä ei saa­nut met­sään läh­teä vaan otet­tiin meis­tä nai­sis­ta ryh­mä­ku­va muis­tok­si. Nyt on ikuis­tet­tu tämä kah­den­kym­me­nen nai­sen lau­ma. Ku­vauk­sen jäl­keen sai ryh­mät lu­van läh­teä met­sään, toi­vo­tet­tiin toi­sil­lem­me vie­lä tzem­pit.

Tositoimiin

It­sel­le­ni osui maas­tok­si Kiik­ka. Tuo­ma­reik­si osui­vat Mika Ur­ri­la ja Tai­to Koo­ta. Maas­tos­sa oli opas erik­seen. Soi­tin ko­e­pai­kal­ta maas­to-opas Mika Yli­sel­le. So­vit­tiin, et­tä me­nem­me hä­net nou­ta­maan hä­nen luo­taan. Edes­sä oli hie­man va­jaan tun­nin mit­tai­nen mat­ka Kiik­kaan. Hy­pät­tiin au­toon ja mat­ka koh­ti Kiik­kaa al­koi.

Maas­to-opas oli nou­det­tu ja mat­ka maas­toon al­koi. Oli liu­kas­ta ja met­sä­tiel­lä oli sit­ten taas lun­ta ihan älyt­tö­mäs­ti, et­tä oi­kein hir­vit­ti. On­nek­si olin isän­nän au­tol­la, niin ne­li­ve­dol­la hie­man pa­rem­min pää­sin ete­ne­mään. Ir­ti­las­ku­pai­kal­le pääs­ty­äm­me ky­syin tuo­ma­ri Mi­kal­ta, voi­si­ko hän hoi­taa tä­män aja­mi­sen tääl­lä maas­tos­sa. On­nek­si hän lu­pau­tui, hä­nel­lä oli ajo­tai­to hyp­py­sis­sään ral­li­kus­ki kun oli.

Koi­rak­si olin va­lin­nut ko­kee­seen tar­has­ta oman kas­va­tin har­maan nor­jan­hir­vi­koi­ran, Met­sä­tas­sun Pa­pun. Papu ir­ti. En­sin teh­tiin pie­ni yh­dek­sän mi­nuu­tin ha­ku­lenk­ki. Papu tuli len­kin jäl­keen mor­jes­ta­maan mei­tä ja sit­ten läh­ti vas­ta kun­nol­la ha­ke­maan.

Keli oli ras­kas koi­ral­le. Tuli vet­tä, on­nek­si ei ihan kaa­ta­mal­la niin kuin oli lu­vat­tu. Lun­ta oli har­maal­le pal­jon, mut­ta on­nek­si Papu ei mis­tään ma­ta­la­jal­kai­sim­mas­ta pääs­tä kui­ten­kaan ole, et­tä pää­si räm­pi­mään me­täs­sä. Rei­lu kol­me ki­lo­met­riä kul­jet­tua mat­kaa ta­ka­na Pa­pul­la ja sil­loin hauk­ku al­koi rai­kaa­maan. Ikä­vä kyl­lä hauk­ku ei kes­tä­nyt pai­kal­laan kuin kuu­si mi­nuut­tia ja sit­ten läh­det­tiin va­el­te­le­maan ja tätä va­el­ta­mis­ta jat­kui lä­hes koko päi­vän. Odo­tet­tiin, et­tä rau­hoit­tui­si pai­kal­leen, et­tä pääs­täi­siin nuo­ti­ol­le. No nyt näyt­tää sil­tä, et­tä nuo­tio kut­suu. Men­tiin yh­den ta­lon si­sään, jon­ne oli ra­ken­net­tu nuo­ti­o­paik­ka, ol­tiin siis sääl­tä suo­jas­sa. Koi­ra ja hir­vi kul­ki­vat ei­vät­kä ol­leet­kaan kuin 30 mi­nuut­tia pai­kal­laan. Oli mus­su­tet­ta­va mak­ka­rat äk­kiä jo odo­tet­ta­va, kos­ka seu­raa­vak­si tu­li­si pai­kal­laan hauk­kua, et­tä pääs­täi­siin ot­ta­maan am­pu­ma­ti­lai­suus ja an­ta­maan kark­ko sekä tie­ten­kin yrit­tä­mään yh­tey­de­not­toa.

Tässä on Papun työmaata kokeesta.

Tiia Ketola

Tiet oli­vat to­del­la­kin haas­ta­vat, en edes eh­ti­nyt seu­raa­maan koi­raa, kun jän­ni­tin, jää­dään­kö kiin­ni vai ol­laan­ko ku­mos­sa ojan poh­jal­la. Pääs­tiin tai oi­ke­as­taan ei pääs­ty paik­kaan, min­ne suun­ni­tel­tiin me­ne­väm­me, vaan jää­tiin yh­den mäen al­le. Sii­tä ot­ta­maan am­pu­ma­ti­lai­suut­ta. Saa­tiin mitä koi­tet­tiin, jopa koi­ra tuli moik­kaa­maan Tai­ton pil­lin vi­hel­lyk­sel­lä. Hyvä Papu, kilt­ti tyt­tö ja koi­ra kaa­su poh­jas­sa ta­kai­sin hir­ven luo.

Saa­tiin päi­vän mit­taan toi­nen­kin yh­tey­de­not­to, mut­ta riit­tä­vän lä­hel­le tuo­ta liik­ku­jaa ei met­säs­sä pääs­syt, et­tä am­pu­ma­ti­lai­suu­dek­si oli­si las­ket­tu ja au­tos­ta­han sitä ei saa ot­taa, siel­tä­kin tämä ai­kui­nen naa­ras­hir­vi näh­tiin.

Ai­kaa ei enää ol­lut kuin va­jaat 30 mi­nuut­tia erää jäl­jel­lä, kun oli teh­tä­vä pää­tös. Otan­ko koi­ran kiin­ni vai an­nan­ko men­nä tien yli. Seu­raa­val­le tiel­le oli­si mei­dän tar­vin­nut kier­tää 20 ki­lo­met­riä ja sen seu­raa­van tien, jos Papu pää­see ylit­tä­mään, tu­lee ns. tie­tön iso alue. Pie­ni poh­din­ta tai ei oi­ke­as­taan tar­vin­nut edes poh­tia pää­tös­tä.

Koi­ra lä­hes­tyi tie­tä, vi­hel­sin ja koi­ra tuli luo. Papu oli­si vie­lä ha­lun­nut jat­kaa, mut­ta pää­tin ve­tää pe­lin poik­ki. Oli­han koi­ra jo teh­nyt ko­vat työt täs­sä ke­lis­sä ja täs­sä lu­mi­mää­räs­sä ja en­nen kaik­kea mul­la koi­ra eh­jä­nä au­tos­sa ja se tie­tön alue ei hou­kut­ta­nut täs­sä ke­lis­sä.

Ei muu­ta kuin Mika vie­lä ker­ran rat­tiin ja vie­tiin opas pois ja kus­kin vaih­to. Sit­ten koh­ti ko­e­paik­kaa. Päi­vän ai­ka­na ei eh­ti­nyt kyl­lä edes ys­ki­mään kun­nol­la, vaik­ka ko­vas­sa fluns­sas­sa olin­kin, jän­nit­ti to­si­aan nuo tiet.

Jos it­se oli­sin jou­tu­nut aja­maan, ol­tai­siin maas­tos­sa vie­lä­kin ja odo­tet­tai­siin lu­mien su­la­mis­ta tai ai­na­kin tei­den au­raa­mis­ta. Kii­tos omal­ta osal­ta­ni kus­kil­le vie­lä, mi­kä­li jut­tu hä­net ta­voit­taa.

Saa­vut­tiin ko­e­pai­kal­le ja siel­lä en­sin yli­tuo­ma­ri To­min jut­tu­sil­le ja ker­rat­tiin päi­vän kul­ku. Ei­pä jää­nyt pal­joa ker­rot­ta­vaa, juu­ri ja juu­ri yk­kö­sen tu­los tuli.

En­nen omaa saa­pu­mis­ta­ni ko­e­pai­kal­le oli sin­ne tul­lut jo rei­lus­ti vä­keä. Iloi­nen pu­heen­so­ri­na ja päi­vän kuu­lu­mis­ten vaih­to jat­kui pit­kin il­taa ja oli meil­lä pal­ju­kin. Me nai­soh­jaa­jat tar­jot­tiin pal­ju tuo­ma­reil­le ja tiet­ty meil­le it­sel­lem­me. Väki sau­noi, pal­jui­li ja söi sii­hen as­ti, kun­nes vii­mei­nen­kin ryh­mä saa­tiin maas­tos­ta pois.

Vih­doin oli tu­los­ten ja kiit­tä­mis­ten ai­ka.

Keit­ti­ös­sä hää­rä­si Satu ja hän­tä kuo­hu­val­la ha­lut­tiin kiit­tää. Yli­tuo­ma­ri To­mia ha­lut­tiin kiit­tää su­kil­la, lip­pik­sel­lä ja kon­jak­ki­pul­lon kera. Sit­ten oli vuo­den ken­nel­poi­ka-pal­kin­non ai­ka. Meil­lä raa­ti te­kee tark­kaa työ­tä, kuka an­sait­see vuo­den tit­te­lin. Tänä vuon­na ken­nel­po­jak­si va­lit­tiin Heik­ki Uu­si­hon­ko. Kisa al­kaa­kin käy­mään jo heti nyt seu­raa­vaa vuot­ta var­ten eli ol­kaa­pas po­jat valp­pai­na.

Sit­ten pääs­tiin ko­keen tu­los­ten pa­riin. Tomi lu­et­te­li tu­lok­sia hän­tä­pääs­tä al­ka­en ja minä toi­min sit­ten pal­kin­to­jen ja­ka­ja­na.

Kokeen kolmen kärki oli: sija 1. karjalankarhukoira Vihteljärven Nokkela Ukko, ohjaaja Justiina Uusihonko, sija 2. harmaa norjanhirvikoira Raisa, ohjaaja Jaana Yli-Kauppila ja sija 3. itäsiperianlaika Mosku, ohjaaja Elli Karvonen.

Lukijan kuva

Voit­ta­ja­kol­mik­ko oli sel­vil­lä. Si­jal­la 1. kar­ja­lan­kar­hu­koi­ra Vih­tel­jär­ven Nok­ke­la Uk­ko, oh­jaa­ja Jus­tii­na Uu­si­hon­ko. Si­jal­la 2. har­maa nor­jan­hir­vi­koi­ra Rai­sa, oh­jaa­ja Jaa­na Yli-Kaup­pi­la. Si­jal­la 3. itä­si­pe­ri­an­lai­ka Mos­ku, oh­jaa­ja El­li Kar­vo­nen. On­nea kär­ki­kol­mi­kol­le!

Il­lan mit­taan pää­tet­tiin vuo­den 2023 Emän­tien Erän päi­vä. Päi­väk­si so­vit­tiin 30.12.2023. Jo­kai­nen sen tai­si ka­len­te­riin lait­taa­kin jo muis­tiin. Ja nyt vii­meis­tään jut­tua lu­kies­sa jo­kai­nen kir­joit­taa päi­vän ylös. Eli odo­tan kuu­maa pu­he­lin­lin­jaa syk­syl­lä, kun il­moit­tau­tu­mi­nen vuo­den 2023 odo­te­tuim­paan ki­saan al­kaa.

Iso tu­ki­ja on ko­keel­le tiet­ty kaik­ki met­säs­tys­seu­rat, jot­ka ovat meil­le maas­ton­sa an­ta­neet ko­kee­seen sekä opas­tuo­ma­rit ja kaik­ki ko­kee­seen läh­te­neet ryh­mä­tuo­ma­rit, iso kii­tos teil­le jo­kai­sel­le.

Teks­ti: Tiia Ke­to­la