Sei­soin noin vuo­si sit­ten isoi­so­äi­ti­ni ta­lon por­tail­la kir­ja kä­des­sä. Hy­väs­te­lin ul­ko-ovel­le tul­leen su­kum­me van­him­man ja läh­din isä­ni kyy­dis­sä ko­tiin lu­ke­maan. Il­lal­la lu­kies­sa kir­ja ei kui­ten­kaan ot­ta­nut tuul­ta al­leen. Pää­tin sil­ti jat­kaa lu­ke­mis­ta sivu ker­ral­laan. Noin puo­len vuo­den kamp­pai­lun jäl­keen sain Huo­ne­mie­hen po­jan vii­mei­sen si­vun kään­net­tyä, mikä tar­koit­ti kui­ten­kin vain en­sim­mäis­tä osa­voit­toa tu­le­vas­ta luku-ura­kas­ta.