Onnettomuuspaikalla käytiin jättämässä jäähyväisiä ja ottamassa osaa suruun.
Mirja Linnemäki
Suru-uutinen paikallisen nuoren kuolemasta levisi jo sunnuntaiksi laajalle ja moni halusi käydä kolaripaikalla jättämässä hyvästejä. Erityisen paljon siellä kävi nuoria, joista monet olivat menehtyneen koulutovereita, ystäviä tai ainakin tuttavia. Äidit ja isät nuorten perheissä ottivat osaa suruun.
Suomen Punaisen Ristin koulutetut auttajat olivat pelastuslaitoksen ja poliisin kanssa paikalla jo yöllä kolaripaikalla ja jatkoivat ihmisten tukemista sunnuntaina tien varressa. Hereillä oli nopeasti myös Euran nuorisopalvelut, missä nuoriso-ohjaajat katkaisivat lomansa ja kiirehtivät avaamaan Kauttuan heinäkuuksi suljetun Nuokkarin, jotta nuoret pääsisivät sinne purkamaan mieltään tai vain olemaan yhdessä.
Psykiatriset sairaanhoitajat Euran sotekeskuksessa ovat myös valmiina auttamaan, seurakunta avasi kirkon hiljentymiseen ja lohdun hakemiseen ja koululle laitettiin suruliputus ja alettiin valmistautua oppilashuollon täysimittaisiin palveluihin koulun alkaessa.
Järjestelmä osoitti toimivuutensa ja kykynsä reagoida nopeasti: apua saa, yksin ei tarvitse jäädä. Myös ihmisten yhteisöllisyys on noussut lohduksi: onnettomuuspaikalla käyneet ja muutkin, tutut ja tuntemattomat, ovat yhteisen surun yhdistäminä saaneet tukea toisiltaankin.
Ahdistusta voidaan nyt tuntea muuallakin kuin lasten ja nuorten perheissä. Euraa kohtasi lyhyen ajan sisällä jo toinen järkyttävä onnettomuus, sillä melojan kuolemaan johtaneesta onnettomuudesta Eurajoessa Kauttualla on kulunut vain pari kuukautta.
Vaikka kohtalokkaita onnettomuuksia ei voi käsittää, ei tapahtumien kulkua muuttaa eikä rakkaita saada takaisin, elämää pitää jatkaa. Siinä voimme kaikki olla tukena toisillemme.