Ilmaisen talvihuvin maine on kiirinyt kauas Köyliönjärveltä, missä on tarjolla huikeita elämyksiä maiseman ja liikunnan ansiosta.
Mirja Linnemäki
Kelkkailumahdollisuus seudun yritysten ostamilla kelkoilla ja auratulla radalla aukeni kymmenen vuotta sitten, kun idean isä Kari Hietala käynnisti toimintaa 32 kelkan turvin Pispan ja Lähteenkylän rannoilta. Talvella 2017 suosio räjähti ja kelkkojen määrä nousi sataan.
Talvella 2018 Hietala pystytti yritysten kelkkojen parkin vain Lähteenkylään, ja Ristolan kyläyhdistys hankki 41 omaa kelkkaa Pispaan. Käytännöksi tuli, että käyttäjien piti palauttaa kelkat lähtöpaikoilleen. Reitin aurauksestakin väännettiin. Tänä talvena kelkkoja ei ole ollut Lähteenkylän rannassa lainkaan. Hietala on julkisuudessa kertonut tervyesongelmista ja kyläyhdistys hoitanut Pispassa 60 kelkan varikkoa.
Yhtä selvittävää syytä kelkkailun järjestämisestä nousseisiin ristiriitoihin ei kysymällä irtoa, mutta niin ulkoilijoiden kuin seudun matkailun ja maineen kannalta tilanne on valtavan harmillinen. On selvää, että kelkkareitin ylläpito aurauksineen on työlästä ja aiheuttaa kustannuksia. Säkylän kunta on rahalla tukenut aurausta, hoitanut jätteitä ja tarvittaessa nuotiopuita. Aiheuttiko suuri suosio sen, että ylläpito ei talkoilla enää hoidu? Nousiko jossain kateus, jos reitillä on myyty virvokkeita? Miksi yhteistyön sijaan syntyikin kilpailuasetelma?
Aika ajoin pohditaan, millä tänne saataisiin kävijöitä eli vetovoimaa, tai omalle väelle jotain uutta eli pitovoimaa. Kelkkailumahdollisuus kansallismaisemassa on ollut matkailuvaltti, mainio lisä seudun talvilajeihin ja kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas: järvi ei siitä kärsi ja ihminen saa terveyshyötyjä. Tästä kannattaisi pitää kiinni, unohtaa kahnaukset ja tehdä yhteistyötä. Tai ottaa ylläpito laajemmille hartioille, kunnalle tai useammalle yhdistykselle.