Sankarihaudat ovat perinnetyössä tärkeitä muistojen paikkoja. Kuva Euran sankarihaudalta.
Esa Viippola
Veteraanien kunniaksi vietettävä veteraanipäivä on aina ollut koskettava juhlapäivä, jonka aikana on palattu muistelemaan Suomen kohtalon vuosia 1939–45, veteraanien työtä maan itsenäisyyden puolesta, kaatuneita uhreja, jälleenrakennuksen aikaa. Kiitollisuutta menneille sukupolville on tuotu esiin monin sanoin.
Nyt kiitoksia ei henkilökohtaisesti enää kovin monelle voi esittää. Veteraaneja oli Tilastokeskuksen mukaan maaliskuun lopussa jäljellä enää alle 4 000. Tätä tahtia pian on kuultu viimeinenkin iltahuuto, sillä vielä vuonna 2019 veteraaneja oli yli 10 000.
Muistoa vaalivat yhä enenevästi veteraaniyhteisöjen tilalle nousevat perinneyhdistykset, joiden toimintaa on tarkoitus laajentaa koko maahan. Satakunnassa on jo Tammenlehvä Satakunta, ja tälle seudullekin on perinneyhdistystä suunniteltu. Näiden tehtävänä on vaalia muistoa, jotta emme unohtaisi.
"Sodasta kertominen on rauhan työtä", Säkylän veteraanijuhlassa puhunut kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Huitu sanoi. Museot, arkistot, perinnetilat, videolle tallennetut haastattelut siirtävät veteraanien perintöä tiedoksemme ja opiksemme senkin jälkeen kun he itse ovat jo poissa.
Nyt sanoman perillemenolle on otollinen aika. Kiukaisten sankarihaudalla puhuneet nuoret totesivat, että Ukrainan tapahtumat ovat avanneet silmiä niin sodan kauheuksista kuin puolustusvoimien tarpeellisuudesta ja veteraanien työn merkityksestä. He nostivat esiin toiveitaan: rauha, vapaus, tasa-arvo, suvaitsevaisuus, muiden kunnioittaminen, sananvapaus, turvallisuus, toisista huolehtinen, auttaminen. Mitä hullummaksi maailma käy, sitä arvokkaammiksi nousevat nämä.