Omaisuudelle tehty ilkivalta tulee kalliiksi, mutta ihmiseen kohdistuvan väkivallan jälkiä ei aina voi rahallakaan korvata.
Eli-Mari Ahola / arkisto
Muun muassa Säkylästä levisi julkisuuteen kuvia ja tietoja nuoren väkivaltaisesta nöyryyttämisestä. Eikä Säkylä ole ainoa paikkakunta, missä tällaista kehitystä on koettu. Totta on sekin, että eriasteisia kahinointeja on nähty "maailman sivu". Nyt ne vain ovat raaistuneet ja muuttuneet julmemmiksi – osaltaan siitä syystä, että tapahtumien tallentaminen ja levittäminen on nykyään kovin helppoa.
Ilmiö on nostattanut keskustelun aikuisten roolista ja vastuusta. Apuun on kaivattu niin poliisia, koulua kuin nuorisotyöntekijöitä – ja koteja eli vanhempia.
Näitä kaikkia todennäköisesti tarvitaan, jotta yhä raaemmaksi käyvät vapaa-ajan vieton tavat saadaan oikaistua, ennen kuin jotain vielä pahempaa tapahtuu. Lähellä nuoria eri aloilla ja rooleissa toimivat ammattilaiset ovat jo todenneet, että perustyö tehdään kodeissa. On ensisijaisesti vanhempien tai huoltajien vastuulla kasvattaa, kertoa, mitä saa ja mitä ei saa tehdä, olla tarkoin silmin ja tarkalla korvalla havainnoimassa, missä nuori kulkee, mitä tekee ja kenen kanssa.
Kotien tukena on viran puolesta nuorten kanssa toimivia. Yhteiskunnan tehtävä sitten on turvata, että heille riittää resursseja työhön. Poliisin pitää näkyä enemmän ja aikoina, jolloin nuoretkin ovat liikkeellä. Kunnissa ja seurakunnissa pitää olla riittävästi nuorisotyöntekijöitä, ja heidänkin pitää olla tavoitettavissa oikeaan aikaan. Koulujen oppilashuolto pitää turvata ja koulukuraattoreita ja -psykologeja pitää olla, samoin kriisipalveluita.
Mutta laajasti ottaen kukaan ei saa sulkea tältä kehitykseltä silmiään. Vanhanaikainen yhteisvastuu ja -valvontakin kannattaa nostaa arvoonsa.