Juttuja saa kopioida itselleen kuvaamalla, mutta kopion julkaisemiseen somessa liittyy tekijänoikeuskysymyksiä.
Elli-Mari Ahola
Tämän ongelman kanssa ovat painineet esimerkiksi koulut, joissa kiusaaminen on viime vuosina saanut digitaalisia muotoja erityisesti sosiaalisen median yleistymisen ja laajenemisen myötä.
Siitä asti, kun internet tuli, on toisteltu eri ikäisille verkkokäyttäjille nyrkkisääntöä: "Minkä nettiin laitat, sitä et välttämättä sieltä koskaan enää saa pois." Se pätee yhä ja on sosiaalisessa mediassa erityisen olennainen juuri siksi, että henkilökohtaiseen viestintään usein käytettävä väline ei ehkä tunnu julkiselta.
Yksityiseksi tarkoitetusta somepäivityksestä voi tulla vahingossakin julkinen. Suljetusta Facebook-ryhmästä joku jäsenistä voi kopioida eteenpäin toiseen, julkisempaan, paikkaan jonkun muun tekemän julkaisun, jolloin se saa aiottua enemmän julkisuutta. Näin voi käydä yhtä hyvin myös pikaviestipalveluissa, kuten Whatsapp-ryhmissä. Yksityisen ja julkisen rajalla on väliä, sillä yksityistä ja julkista koskevat eri säännöt. Sama loukkaus on yleensä pahempi, jos se esitetään julkisesti.
Lehti joutuu arvioimaan yksityisen ja julkisen rajaa sosiaalisessa mediassa paitsi siitä näkökulmasta, mitä tietoa voi käyttää uutistyössä lähteenä, myös siitä näkökulmasta, miten lehden omia juttuja käytetään verkossa. Välillä vastaan tulee tapauksia, joissa lehden maksullista sisältöä jaetaan ilman lupaa ilmaiseksi.
Tiedonvälitys on lehden perustehtävä. Lehden kannalta on hyvä, että sen uutiset ovat lukijoille merkityksellisiä ja niitä halutaan lukea laajalti. Toisaalta sille on syynsä, että jutut ovat maksullisia. Ne on tehty lehden tilaajia varten, ja ne ovat siksi pääsääntöisesti luettavissa joko painetusta lehdestä tai maksumuurin takana verkkosivuilla.