Euran kunnan 150-vuotias historia lasketaan alkaneeksi vuodesta 1866. Jo niiltä vuosin juontavat omatkin sukujuureni nykyisessä Eurassa. Äitini äidin isän äidin vanhemmat vaikuttivat tuolloin jo Hinnerjoella. Jo aikaa ennen tuota vuotta lähti isäni äidin isän isän isä Euran kirkolta, samosi metsiä ja järvenrantoja myöten Mestilään, ajatteli olevansa maan äärissä ja otti nimekseen Äärilä, kerrotaan suvussa.

En tie­dä, joh­tu­nee­ko pit­kis­tä juu­ris­ta se­kin, et­tä luon­tee­see­ni on ai­na kuu­lu­nut juur­tu­mi­nen pai­koil­leen. Ym­mär­sin huo­nos­ti ylä­as­teel­la muu­al­le opis­ke­le­maan kai­ho­a­via, ja vaik­ka it­se läh­din­kin 16-vuo­ti­aa­na Tam­pe­reel­le lu­ki­oon, sa­noin kai­kil­le, et­tä yh­dek­sän vuo­den pääs­tä opin­to­jen val­mis­tut­tua tu­len ta­kai­sin. Oi­ke­as­ti muu­tin ta­kai­sin Eu­raan jo vii­si vuot­ta myö­hem­min – yli­o­pis­ton lop­pu­vuo­si­na Eu­ra–Tam­pe­re-väli tuli ul­koa opi­tuk­si päi­vit­täi­ses­tä mat­kus­ta­mi­ses­ta.

14-vuo­ti­aa­na kat­soin ta­lon pai­kan ko­ti­ni lä­hel­tä Mes­ti­läs­tä. On­nek­si löy­sin so­pi­vaan ai­kaan muu­ta­maa vuot­ta myö­hem­min toi­sel­ta puo­lel­ta Mes­ti­län met­siä – Sa­vi­kol­le­han as­ti ne jat­ku­vat – mie­hen, joka suos­tui kans­sa­ni ta­lon mer­kit­se­mäl­le­ni pai­kal­le ra­ken­ta­maan.

Kun lii­kun tääl­lä päin, ker­ron ai­na ole­va­ni ko­toi­sin Mes­ti­läs­tä. Tam­pe­reel­la sa­noin, et­tä Eu­ras­ta, tai ai­ka usein en­sin Eo­rast, ja oi­kein suo­mek­si vas­ta kum­mas­tu­nei­den kat­sei­den pääl­le. Pu­heen­par­si pe­riy­tyy vah­vas­ti niis­tä Hin­ner­jo­en puo­len juu­ris­ta.

Jal­ka­pal­los­ta en ol­lut kos­kaan Eu­ras­sa vä­lit­tä­nyt, mut­ta Tam­pe­reen ly­se­on lu­ki­os­sa pir­kan­maa­lai­sys­tä­vä­ni sai­vat sil­ti kyl­läs­tyä Eu­Pan kan­na­tus­lau­luun. Hää­pu­hees­saan mi­nul­le eräs tam­pe­re­lai­sys­tä­vä­ni ker­toi kyl­läs­ty­neen­sä myös Sa­ta­kun­nan lau­luun.

Paik­ka­kun­tai­sän­maal­li­nen. Niin luon­neh­din it­se­ä­ni usein kym­me­nen vuot­ta sit­ten, vaik­ka mo­net sa­noi­vat, et­tei se ole edes mi­kään sana. Ku­vaa­va kui­ten­kin. Nyt elä­mä­na­sen­tee­ni ovat muut­tu­neet vä­hän vä­hem­män paa­tok­sel­li­sek­si, mut­ta sama hyvä poh­ja­vi­re ky­tee edel­leen. Ihan mie­lel­lä­ni tääl­lä asun, pää­o­sin fik­su­jen ih­mis­ten pa­ris­sa – vain tosi iso ka­tast­ro­fi sen saa muuk­si muut­taa.

On­nea vain 150-vuo­ti­aal­le Eu­ral­le. Toi­vot­ta­vas­ti su­ku­ni voi tääl­lä elel­lä ai­na­kin sik­ses on­nel­li­se­na seu­raa­vat­kin 150 vuot­ta.