Olen au­toi­li­ja­na vas­ta noin vuo­den van­ha – suo­ri­tin­han kort­ti­ni vii­me ke­vää­nä, täy­si-ikäis­ty­mi­sen jäl­keen muu­ta­man vuo­den asi­aa pun­nit­tu­a­ni. Taa­pe­roi­käi­siä ku­vail­laan usein maa­il­maa ute­li­aas­ti tut­ki­vik­si seik­kai­li­joik­si, joil­la toi­si­naan voi ol­la vauh­tia ken­ties hie­man lii­kaa tai­toi­hin näh­den. En ole var­ma, pä­tee­kö sama op­pi lii­ken­tee­seen, mut­ta muu­ta­mia ha­vain­to­ja olen tä­hän as­ti­sel­la au­toi­lu­tai­pa­leel­la­ni teh­nyt.

Jo­kai­nen aloit­taa jos­tain. Niin hie­noa kuin se oli­si­kin hy­pä­tä rat­tiin heti vuo­si­kym­me­niä as­falt­tia niel­lee­nä kon­ka­ri­na, on pak­ko nöyr­tyä ole­maan en­sin se lii­ken­ne­va­lois­sa ju­mit­ta­va tei­den tuk­ko. Nii­nä het­ki­nä sitä on iloi­nen kai­kil­le heil­le, jot­ka suh­tau­tu­vat ym­mär­tä­väi­ses­ti ja kan­nus­ta­en.

Au­toi­lu ai­kuis­taa – ja tyl­sen­tää. Tä­män to­te­sin kun en­si­lu­mien lei­jail­tua maa­han, ei en­sim­mäi­se­nä ol­lut­kaan mie­les­sä lap­se­no­mai­nen ilo, vaan huo­li sii­tä, mil­lai­ses­sa kun­nos­sa tiet tu­li­si­vat ole­maan.

Toi­saal­ta, au­toi­lul­la ei ai­na ole ih­mis­tä kyp­sen­tä­vää vai­ku­tus­ta. Var­si­nai­sek­si rat­ti­rai­vo­a­jak­si en tun­nus­tau­du, mut­ta myön­net­tä­köön, et­tä ajoit­tain saat­taa kans­sau­toi­li­joi­den käy­tös hie­man... är­syt­tää.

Sen­kin olen huo­man­nut, et­tä vaik­ka au­toil­les­sa saa naut­tia va­pau­den tun­tees­ta, suo­sik­ki­kul­ku­vä­li­nee­ni ovat edel­leen lin­ja-au­to ja juna. Mi­ten nau­tin­nol­lis­ta on up­pou­tua vain ole­maan, mai­se­man vi­lis­tä­es­sä ohit­se. Taan­noi­set Hel­sin­gin jouk­ko­lii­ken­teen sei­saut­ta­neet la­kot osoit­ti­vat, et­tä au­toi­li­jan­kin pa­ras ys­tä­vä on toi­mi­va jouk­ko­lii­ken­ne. Il­man sitä ruuh­kat oli­si­vat vie­lä ny­kyis­tä suu­rem­pia eten­kin kau­pun­geis­sa, pääs­töis­tä pu­hu­mat­ta­kaan.

Ja sit­ten se va­li­tet­ta­va puo­li: lii­ken­tees­sä on vaa­ran­sa. Hy­vin kou­riin­tun­tu­vas­ti se tu­lee sil­mil­le esi­mer­kik­si het­kel­lä, kun vas­taan­tu­le­va au­to läh­tee ohit­ta­maan, ja au­to­jem­me vä­liin jää hy­väl­lä tuu­ril­la muu­ta­mia sent­te­jä. Lii­an usein tun­tuu, et­tä kii­re ohit­taa tur­val­li­suu­den. Vir­hee­tön ei meis­tä ku­kaan ole, mut­ta tie­tois­ten ja hen­gen­vaa­ral­lis­ten ris­kien ot­ta­mi­sen paik­ka on muu­al­la kuin ra­tin ta­ka­na.

Ku­ten olen jo vuo­sia toi­vot­ta­nut lä­hi­pii­ri­ni au­toi­li­joil­le, sa­non nyt niin it­se­ni kal­tai­sil­le aloit­te­li­joil­le kuin jo pi­dem­pään tei­tä ku­lut­ta­neil­le – aja­kaa va­ro­vas­ti.