Yksi niistä on liittynyt median ja journalismin rooliin sekä siihen, minkälaista kohtelua toimittajat ovat joutuneet vastaanottamaan. Alkusysäyksen keskustelu sai Ilta-Sanomien toimittajaan kohdistuneesta maalituskampanjasta, joka poiki kannanottoja Journalistiliittoa myöden. Huoli on todellinen: jos lehdistönvapaus on uhattuna, edessä on helposti monia muitakin ongelmia.
Kun hyväksyttävän rajaa tarpeeksi venytetään, yhä voimakkaampaa kielenkäyttöä aletaan pitää normaalina. Toimittajiin ja mediaan on kautta aikain kohdistunut kritiikkiä, ja eriäviä näkemyksiä. Vähitellen sanamuodot ovat kuitenkin kärjistyneet, sävy muuttunut uhkaavammaksi ja kulttuuriin lipunut uudenlainen henki. Kesäinen esimerkki ei ole ainoa laatuaan, vaan lukuisat toimittajat ovat kohdanneet vastaavaa.
Valtakunnan keskustelun loiskeet lyövät myös maakuntiin: paikallistasollakin vallitsevaa keskustelua on seurattu ja lukijoiden keskuudessa kommentoitu. Pienissä kunnissa ihmiset tuntevat ja tietävät toisensa suuria kaupunkeja paremmin. Se voi yhtäältä suojata journalistien työtä, toisaalta altistaa epäasiallisuuksille. Lehdet elävät ja hengittävät ihmisistä, pienistä tapahtumista ja suuremmista ilmiöistä. Työ ei ole merkityksetöntä – kuka muu kertoisi kotikunnan menosta, raportoisi kuntapolitiikasta tai päivystäisi palouutisten varalla? Tärkeän tehtävän ylle lankeaakin synkkä varjo, jos toimittajien työrauha on uhattuna.
Ja mikä huolestuttavinta: sanat saattavat johtaa lopulta tekoihin. Karjalainen-lehti on muun muassa kertonut tänä keväänä toimittajaan kohdistuneen suoraa väkivaltaa. Toimittajalle ei käynyt välikohtauksessa pahemmin, mutta henkisen jäljen se eittämättä jätti. Oli ylitetty jälleen yksi raja, hyvin perustavanlaatuinen sellainen.
Kesätoimittajana, alalla ensiaskelevia ottavana, ajattelen suunnan olevan huolestuttava. On meidän kaikkien yhteinen tehtävä huolehtia, että Suomessa medialla on toimintavapaus, ja journalisteilla mahdollisuus tehdä työtään rauhassa, niin paikallisesti kuin valtakunnallisesti.