Yläneen Pramila on historiallisesti varsin vanha talo. Sen omistivat Yläneenkartanon aateliset, joille kuningas oli sen rälssinä luovuttanut palkkiona sotakentän tekemisistä. Varsinaisesti taloa asuivat ja viljelivät vuokramiehet eli lampuodit, jotka vuosittain toimittivat vuokrana kartanoon mittavan määrän tuotteita: viljaa, lihaa, rehuja, puita ja muuta, jopa luudat ja saunavihdat. Kun kartanon aatelisherralla oli useita tällaisia lampuotitiloja, tilanne oli hänelle todella hyvin järjestetty. Edes nälkävuosina ei tarvinnut kantaa huolta toimeentulosta.

Lam­puo­ti­ti­lal­li­sel­la toki oli mo­nia mah­dol­li­suuk­sia vau­ras­tua, jos osaa­mis­ta ja työ­voi­maa riit­ti. Niin­pä Pra­mi­lan ”isän­nät” il­mei­ses­ti 1600-, 1700- ja 1800-lu­vul­la pys­tyi­vät tuo­maan ta­loon mo­nen­lais­ta vau­raut­ta. Ra­ken­net­tiin muun mu­as­sa suu­ri pää­ra­ken­nus ja ta­lous­ra­ken­nuk­sia, jois­ta vuon­na 1771 ra­ken­net­tu ait­ta on yhä pai­kal­laan kun­nos­tet­tu­na. Vink­ke­li-pää­ra­ken­nus, jos­ta on tau­lu­ja ja va­lo­ku­va, pu­ret­tiin vas­ta vuon­na 1935.

Pra­mi­las­sa oli myös oma myl­ly. Jo­ki­var­res­sa ka­las­tet­tiin, ja suu­ret met­sä­a­lu­eet ta­ka­si­vat riis­tan ja kai­ken­lais­ten puu­tuot­teit­ten, ter­van, hii­len, hir­sien ja hal­ko­jen saan­nin. Jo­ki­var­ren pel­lot lie­ne­vät ol­leen vä­hem­män hal­la­nar­ko­ja. Ly­hy­et sa­rat ja pie­net pel­to­til­kut toki oli­vat työ­läi­tä ja pöy­ty­ä­läi­nen su­ku­lais­mies oli­kin sa­no­nut: ”Pra­mi­la on pas­ka talo. Jol­lei siel­lä här­kä ole jo­es­sa, se on met­säs­sä.”

Vuo­sien myö­tä talo kui­ten­kin vau­ras­tui, ja vuok­rai­sän­nät, joil­la ei omaa su­ku­ni­meä ol­lut, oli­vat Ylä­neel­lä ar­vos­tet­tu­ja, joku toi­mi kuu­den­nus­mie­he­nä, ei­kä sil­loin niin ta­val­li­sis­ta oi­keus­ju­tuis­ta löy­dy ar­kis­to­mer­kin­tö­jä. Ra­ken­net­tiin tie sil­toi­neen 1700-lu­vun lo­pus­sa kir­kon­ky­lään ja Ylä­neen uu­si kirk­ko. Ne ovat ol­leet ai­ka­moi­sia pon­nis­tuk­sia ta­lon­po­jil­le.

1700-lu­vun lo­pul­la Pra­mi­las­sa oli vii­si ty­tär­tä, jot­ka ku­kin vuo­rol­laan nai­tiin lä­hi­seu­dul­le, joku naa­pu­ri­pi­tä­jään­kin. Ta­los­sa oli sil­loin myös oma Töyk­kä­län torp­pa, jos­sa asui sep­pä. Töyk­kä­lään­kin oli rai­vat­tu omat pie­net pel­lot. Tä­män tor­pan kaik­ki ra­ken­nuk­set ovat hä­vin­neet, vain kai­vo ja pa­jan ala­si­men alus­ki­vi ovat pai­koil­laan.

Vuon­na 1811 Pöy­ty­än pap­pi Jo­han Sund­vall os­ti Tou­ru­lan kar­ta­non, Kei­häs­kos­ken ta­lo­ja ja Pra­mi­lan yk­si­näis­ti­lan. Aa­te­lis­ton omis­ta­mi­nen päät­tyi. Sund­val­lin kuol­tua seu­ra­si usei­ta ti­la­kaup­po­ja ja lo­pul­ta Pra­mi­lan­kin jou­tu­mi­nen ulo­sot­toon ja pak­ko­huu­to­kaup­poi­hin. Il­mei­ses­ti ti­lan­hoi­to kär­si ja talo saat­toi ol­la vuo­sia asu­mat­ta­kin. Kun Ylä­neen kir­kon­kir­jois­ta tuol­ta ajal­ta puut­tuu tie­to­ja, on Pra­mi­lan lam­puo­ti­su­vun läh­tö ta­los­ta hä­mä­rän pei­tos­sa.

Oma su­ku­ni, Hat­tu­maa­ka­rin Ant­ti (And­re­as Lundén) ja hä­nen vai­mon­sa An­na-Lii­sa, myö­hem­min Pra­mi­lan mam­ma­na tun­net­tu, tu­li­vat isän­nik­si 1800-lu­vun puo­li­vä­lis­sä. Sen jäl­keen ta­lon his­to­ria toki on jo pe­rin tut­tua.

Kun pe­rin­ne­tie­to epäi­lee Pra­mi­lan lam­puo­ti­su­vun muut­ta­neen Sa­ta­kun­taan, pe­rään­kuu­lu­tan nyt tie­to­ja (puh. 050 412 4166) Pra­mi­lan lam­puo­tien jäl­ke­läis­ten myö­hem­mis­tä vai­heis­ta. Kiit­te­li­sin ko­me­as­ta ai­tas­ta ja här­jil­lä rai­va­tuis­ta ran­ta­pel­lois­ta, jot­ka to­sin nyt ovat vä­hän eri­lai­sia, mut­ta kym­me­niä son­ne­ja siel­lä nyt­kin lai­dun­taa. Oli­sin kii­tol­li­nen myös sii­tä, jos joku tie­täi­si, mi­ten Töyk­kä­län tor­pan ih­mis­ten kävi.

Us­ko K. Uo­ti­la