Kun toukokuisina aamuina raapii jäätä auton ikkunoista, niin puutar­hab­log­gaajaa alkaa kieltämättä aavistuksen kuumottaa – mistä ihmeestä kirjoitan?! Ainut mikä kasvihuoneessa on kasvanut, on rännistä roikkuva jääpuikko, muuten on ollut aika hiljaista sillä sektorilla. On asioita, kuten Suomen kesä, joille me emme mahda mitään, joten eikös käännetä toukokuinen lumimyräkkäkin positiivisen puolelle. Olen nimittäin huomannut, että kun sää on kehno, niin ulkohommista vapautuu aikaa sohvalla lekotteluun ja uusien asioiden opiskeluun. Itselleni ne on tänä keväänä olleet yrtit, enemmän ja vähemmän villit sellaiset.

Kun le­vi­tän kas­vi­huo­ne­vil­je­lyn ilo­sa­no­maa, kuu­len ai­ka usein et­tä "hyvä sun on sa­noo, ku sää olet puu­tar­hu­ri". Nyt ke­sän en­sim­mäi­ses­sä kir­joi­tuk­ses­sa on hyvä hie­man va­lais­ta ti­lan­net­ta­ni, eli en siis syn­ty­nyt Loi­maan alu­e­sai­raa­las­sa puu­tar­hu­rin tut­kin­to­to­dis­tus kä­des­sä, vaan se on vaa­ti­nut mi­nul­ta(kin) to­del­lis­ta rä­pi­köin­tiä tä­hän pis­tee­seen mis­sä olen nyt. Ja tämä pis­te on se, et­tä edes joku kas­vat­ta­ma­ni kas­vi me­nes­tyy ja saan sa­toa, tai on­nis­tun jat­ko­ja­los­ta­maan sii­tä jo­tain syö­tä­vää. Kas­vi­tun­nis­tus on ol­lut it­sel­le­ni­kin to­del­la haas­ta­vaa, kou­lu­a­joil­ta tut­tua pii­naa­vaa ul­ko­läk­syä.

Edel­lis­vuon­na yh­teis­työs­sä koi­ran kans­sa saa­tiin vii­ni­köyn­nös hen­gil­tä, pi­din yh­den vuo­den su­ru­ai­kaa ja nyt ajat­te­lin niel­lä pet­ty­myk­sen ja yrit­tää uu­del­leen. Vaik­ken tie­dä ko­vin­kaan pal­jon pa­rem­min, mitä sen kans­sa pi­tää teh­dä, niin ai­na­kin tie­dän mitä EI pidä. Py­rin kir­jaa­maan jo­kai­ses­ta kas­vis­ta­ni ylös tär­keim­mät hoi­to-oh­jeet ja mi­ten olen lan­noit­ta­nut, mitä kas­vu­a­lus­taa käy­tin jne.

Olen kerännyt talteen myös kuusenkerkkää, jonka aion pakastaa ja käyttää salaateissa, smoothiessa ja peston valmistuksessa.

Kaisa Lammila

Mo­nel­la on myös se pai­nei­ta luo­va har­ha­ku­vi­tel­ma, et­tä kaik­ki pi­tää osa­ta sie­me­nes­tä as­ti kas­vat­taa ja kou­lia it­se. Vää­rin. Mat­kai­lu avar­taa ja jo pie­nel­lä ko­ti­seu­tu­kier­rok­sel­la voi löy­tää lä­his­töl­tä kiin­nos­ta­via paik­ko­ja, jon­ne voi jät­tää pai­kal­li­sel­le yrit­tä­jäl­le muu­ta­mia eu­ro­ja ja saa­da vas­ti­neek­si esim. au­ton ta­ka­kon­til­li­sen eri­lai­sia tai­mia kas­va­tet­ta­vak­si. Näin mi­nä­kin teen ja koen, et­tä ti­lan­tees­sa kaik­ki voit­taa: Minä en jou­du temp­pui­le­maan ker­ros­ta­lo­a­sun­tom­me olo­huo­nees­sa tai­mi­kas­va­tuk­sen, en­kä vi­he­li­äi­sen luon­teen omaa­van kis­sa­ni kans­sa, joka sel­kä­ni kään­ty­es­sä syö joka iki­sen sirk­ka­leh­den ja seu­raa­vas­sa het­kes­sä an­taa ylen val­koi­sel­le vil­la­ma­tol­le.

Nämä muis­tot mie­les­sä­ni läh­din suun­nit­te­le­maan pie­ni­muo­tois­ta yrt­ti­tar­haa kas­vi­huo­ne­vi­han­nes­ten ohel­le ja tut­ki­maan yhä tar­kem­min luon­non­kas­ve­ja, joi­ta voi hyö­dyn­tää ruo­an­lai­tos­sa ta vaik­ka­pa kau­neu­den­hoi­dos­sa.

Kun op­pii pär­jää­mään jon­kun kas­vin kans­sa ja saa­maan sa­toa, huo­maa yleen­sä, et­tä ko­kei­lus­sa on jo seu­raa­va kas­vi ja sitä seu­raa­va. Vii­me vuon­na in­nos­tuin chi­lis­tä niin ko­vas­ti, et­tä meil­lä on sitä noin seu­raa­vak­si vuo­si­kym­me­nek­si kui­vat­tu­na va­ras­tos­sa. Ku­ten alus­sa ker­roin, tänä vuon­na olen hak­sah­ta­nut enem­mis­sä mää­rin yrt­tei­hin sekä luon­nos­ta saa­ta­viin kas­vei­hin ja nii­den käyt­töön esi­mer­kik­si vas­tus­tus­ky­kyä ja ter­veyt­tä yl­lä­pi­tä­mään. Kiin­nos­tuk­se­ni ai­hee­seen juon­taa juu­ren­sa lap­suu­teen: ra­ta­mos­ta on vi­ri­tel­ty laas­ta­rei­ta, mar­jas­tus­reis­sul­la mais­tel­tiin ukon kans­sa ke­tun­lei­piä ja par­haan ys­tä­vä­ni mum­mu hok­sa­si lait­taa sär­ke­vään kor­vaa­ni val­ko­si­pu­lin­kyn­nen. Nämä muis­tot mie­les­sä­ni läh­din suun­nit­te­le­maan pie­ni­muo­tois­ta yrt­ti­tar­haa kas­vi­huo­ne­vi­han­nes­ten ohel­le ja tut­ki­maan yhä tar­kem­min luon­non­kas­ve­ja, joi­ta voi hyö­dyn­tää ruo­an­lai­tos­sa ta vaik­ka­pa kau­neu­den­hoi­dos­sa.

Nok­ko­sen tun­nis­taa var­mas­ti jo­kai­nen, vii­meis­tään sii­hen tart­tu­es­saan, ja sitä on tiet­tä­väs­ti käy­tet­ty jo sa­to­jen vuo­sien ajan roh­to­na. Sitä voi käyt­tää mo­ni­puo­li­ses­ti ruo­an­lai­tos­sa tai vaik­ka smoot­hie­is­sa ja vi­her­juo­mis­sa. Pa­ras ai­ka ke­rä­tä on ke­vääl­lä ja al­ku­ke­säs­tä en­nen ku­kin­taa, mut­ta tun­ki­oi­den kul­mil­ta nok­kos­ta ei ole syy­tä nap­sia. Nok­ko­nen si­säl­tää mm. C-vi­ta­mii­nia, kal­siu­mia ja rau­taa, kui­vat­tu­na tai pa­kas­tet­tu­na se on help­po säi­lyt­tää ja käyt­tää. Toi­nen hel­pos­ti tun­nis­tet­ta­va syö­tä­vä on kuu­sen vaa­le­an­vih­reä vuo­si­kas­vain, eli kuu­sen­kerk­kä. Sii­nä on nii­ni­kään hi­ve­nai­nei­ta ja vi­ta­mii­ne­jä, kuu­sen­ker­kät voi lait­taa vaik­ka­pa suo­raan sa­laat­tiin. Kas­vien ke­rää­mi­seen tar­vi­taan maa­no­mis­ta­jal­ta lupa!

Remontoin matkailuvaunuani, olenkohan jo ensi kesänä tienpäällä?

Kaisa Lammila

Floristin ammattitutkinnon viimeinen vaihe lähestyy, olen treenannut hulluna!

Kaisa Lammila

Mui­ta pro­jek­te­ja­ni täl­le ke­säl­le on vii­me vuon­na hank­ki­ma­ni pik­ku­rui­nen 70-lu­vun mat­kai­lu­vau­nu, jota re­mon­toin ta­kai­sin tien­pääl­le. Oman jän­ni­tyk­sen­sä tä­hän tuo se, et­tä en ole tul­lut iki­nä re­mon­toi­neek­si mi­tään, mut­ta jos­tain­han se on aloi­tet­ta­va. Mat­kai­lu­vau­nu tus­kin pää­see tänä ke­sä­nä vie­lä to­si­toi­miin, mut­ta aja­tuk­sis­sa ky­tee pi­dem­pi reis­su poh­joi­seen il­man pyö­ril­lä kul­ke­vaa ko­tia. Kir­joi­tin vii­me ke­sä­nä kas­vi­ret­kes­tä­ni Pal­las­tun­tu­rin mai­se­miin, pa­la­sin sin­ne ke­vät­tal­vel­la las­ket­te­le­maan ja nyt on taas tun­ne, et­tä pi­täi­si pääs­tä ta­kai­sin Län­si-La­pin ke­roil­le.

En­sim­mäi­sek­si läh­den kui­ten­kin lait­ta­maan kas­vi­huo­net­ta ja kas­vi­la­vo­ja ke­sä­kun­toon. Tal­veh­ti­jat ovat läh­te­neet hy­vin uu­teen kas­vuun, pi­täi­si pe­rus­taa man­sik­ka­maa, ha­kea mul­ta­kuor­ma, suo­rit­taa näyt­tö­tut­kin­to ja on­han täs­sä kai­ken­lais­ta puh­det­ta... Niis­tä li­sää seu­raa­vas­sa blo­gis­sa!