Heikin päivänä 19.1. karhu käänsi kylkeään ja kysyi ”Joko on päivä?”

Tam­mi­kuun vii­mei­se­nä päi­vä­nä, 31.1.2020 Iso-Bri­tan­nia er­ka­ni Eu­roo­pan uni­o­nis­ta.

Mikä suu­rin ero näil­lä mer­kin­nöil­lä on? Pers­pek­tii­vi. Bre­xit oli yk­si ih­mis­ten pää­hän­pis­to yh­des­sä maas­sa yh­te­nä vuo­te­na tä­män suu­ren maa­il­ma­na­jan jos­sa­kin koh­das­sa… mut­ta kar­hu­pa kään­tää kyl­ke­ään vuo­des­ta toi­seen, joka iki­se­nä Hei­kin päi­vä­nä. Kum­pi, noin laa­jas­sa pers­pek­tii­vis­sä, on mer­kit­tä­väm­pää – asia, joka ta­pah­tuu yh­des­sä pai­kas­sa yh­den ker­ran – vai asia, joka on ta­pah­tu­nut jo tu­han­sia vuo­sia kai­kis­sa poh­jo­lan kar­hun­pe­sis­sä – ja joka tu­lee ta­pah­tu­maan toi­vot­ta­vas­ti edel­leen tu­han­sia vuo­sia.

Brigidin risti tehdään Skotlannissa vihreistä vihvilöistä...tämä omani kevättalven kaisloista.

Riikka Palonen

Brit­ti­läi­nen tuo­tan­to­yh­tiö BBC ku­va­si vii­me ke­sä­nä osan erään skot­lan­ti­lai­sen Ardb­ha­nin kar­ja­ti­lan elä­mää ku­vaa­vas­ta do­ku­men­tis­taan tääl­lä Suo­mes­sa, ylä­maan­kar­jan vuo­si­näyt­te­lys­sä Ori­pääs­sä. Pää­sin mu­kaan elo­ku­vaan ja niin­pä sain myös kut­sun kut­su­vie­ras­näy­tök­seen Ul­ko-Heb­ri­deil­le jou­lu­kuun lo­pul­la – noh, oli­si tul­lut vä­hän tyy­ris elo­ku­vail­ta, jos oli­sin läh­te­nyt tääl­tä len­te­le­mään, jo­ten kii­tin kut­sus­ta ja pa­hoit­te­lin, et­ten ole ti­lai­suu­des­sa läs­nä. Do­ku­men­tin te­ki­jä kui­ten­kin piti aja­tuk­si­a­ni ar­vos­sa ja pyy­si, et­tä voi­sin­ko kir­joit­taa ter­veh­dys­sa­nat tuo­hon en­sie­si­tyk­seen, hän lu­ki­si ne sit­ten siel­lä, ja voi­sin si­ten ol­la läs­nä. Aja­tus oli niin kau­nis, et­tä rus­ta­sin muu­ta­man ri­vin, täs­sä suo­mek­si:

”Mik­si his­to­ri­an ope­tus on tär­ke­ää? Jot­ta meil­lä oli­si pers­pek­tii­vi.

Mo­lem­mat iso­äi­ti­ni kuo­li­vat nuo­re­na, kos­ka suo­ma­lai­sel­la maa­seu­dul­la ei vie­lä ol­lut saa­ta­vil­la an­ti­bi­oot­te­ja. Nyt an­ti­bi­oot­ti­re­sis­ten­tit bak­tee­rit tap­pa­vat jäl­leen. Maa­il­man­his­to­ri­as­sa tämä tu­leh­dus­tur­val­li­nen ai­ka on ol­lut ohut kuin hen­käys.

En­tä kuin­ka kau­an olem­me voi­neet os­taa ruu­an kau­pas­ta – his­to­ri­al­li­ses­sa pers­pek­tii­vis­sä? Kau­an­ko tämä ruu­an­tuo­tan­to­va­paa ai­ka jat­kuu?

Asu­tun maa­il­man reu­na-alu­eet, ku­ten Ul­ko-Heb­ri­dit tai Suo­mi, tu­le­vat kär­si­mään kär­ki­pääs­sä, mi­kä­li ny­kyi­nen ruu­an­ja­ke­lu­jär­jes­tel­mä pet­tää. Ke­tään ei kiin­nos­ta. Sik­si tar­vi­taan ih­mi­siä, jot­ka siir­tä­vät iki­ai­kais­ta vii­saut­ta su­ku­pol­vel­ta toi­sel­le – tie­toa sii­tä, kuin­ka mei­dän kyl­mis­sä ko­ti­mais­sam­me py­sy­tään hen­gis­sä, kuin­ka kun­ni­oi­te­taan ja hoi­de­taan Äi­ti Maa­ta niin, et­tä tu­le­vat su­ku­pol­vet­kin pys­ty­vät asu­maan ja elä­mään näil­lä ka­ruil­la mail­la. Juu­ri nyt tätä am­mat­ti­tai­toa ei eh­kä ar­vos­te­ta, mut­ta olen var­ma, et­tä jo­na­kin päi­vä­nä tämä tie­to­tai­to on kul­taa kal­liim­paa.

Arbd­ha­nin väki on yk­si nii­tä su­ku­ja, joi­den hal­lus­sa tämä vii­saus on. On hie­noa, et­tä hei­dän uu­ras­tus­taan kun­ni­oi­te­taan täl­lä do­ku­men­til­la, ja toi­von to­ti­ses­ti, et­tä mah­dol­li­sim­man moni myös kau­pun­geis­sa nä­ki­si tä­män elo­ku­van ja ym­mär­täi­si. Maa on tär­keä meil­le – em­me me maal­le.”

Valossa on jo jotain keväistä.

Riikka Palonen

Maan­vil­je­li­jät ja kar­jan­kas­vat­ta­jat ovat siis sa­mas­sa ka­te­go­ri­as­sa kar­hu­jen kans­sa. Vuo­des­ta, vuo­si­kym­me­nes­tä toi­seen he seu­raa­vat vuo­den kier­toa ja so­vit­ta­vat elä­män­sä ai­na uu­des­taan ja uu­des­taan säi­den ja vuo­den­tu­lon mu­kaan. Se on tär­ke­ä­tä. Laa­jas­sa pers­pek­tii­vis­sä se on ih­mis­kun­nan tär­kein jut­tu.

Ny­ky­ään yk­si­löl­li­syys ja muu­rien pys­tyt­te­ly näh­dään tär­kei­nä – vaan kuin­ka kau­an me sel­vi­äm­me it­sek­käi­nä yk­sik­köi­nä?

Olen seu­ran­nut bre­xi­tin edis­ty­mis­tä ai­ka tark­kaan, kos­ka mi­nul­la on niin mon­ta ys­tä­vää sekä Skot­lan­nis­sa et­tä Eng­lan­nis­sa. Kaik­ki nämä ys­tä­vä­ni ovat ol­leet su­rul­li­sia, hy­vin su­rul­li­sia täs­tä ta­pah­tu­mas­ta, yh­den po­liit­ti­sen pe­lin tuo­tok­ses­ta yh­te­nä vuon­na. Tuos­sa mai­ni­tus­sa BBC:n do­ku­men­tis­sa tuo­tiin sel­väs­ti esiin, kuin­ka maan­vil­je­lys ja elä­mä ka­ruil­la alu­eil­la on ai­na tar­vin­nut yh­tei­söl­li­syyt­tä, yh­des­sä te­ke­mis­tä, toi­nen tois­ten­sa aut­ta­mis­ta. Ny­ky­ään yk­si­löl­li­syys ja muu­rien pys­tyt­te­ly näh­dään tär­kei­nä – vaan kuin­ka kau­an me sel­vi­äm­me it­sek­käi­nä yk­sik­köi­nä? Jos­kus tu­le­vai­suu­des­sa joku kat­soo tä­tä­kin ai­kaa laa­jem­mas­ta pers­pek­tii­vis­tä ja hy­mäh­tää su­ru­mie­li­ses­ti täl­le ohi­kii­tä­neel­le egois­min ajal­le.

Kynttilänpäivänä on syytä olla klapit tehtynä!

Riikka Palonen

Kui­ten­kin meil­lä, eri kan­soil­la, on niin pal­jon yh­teis­tä. Me kaik­ki, jot­ka olem­me elä­neet tal­ven kans­sa, olem­me ai­na juh­li­neet ke­vään saa­pu­mis­ta. Meil­lä ke­vät al­kaa kynt­ti­läs­tä, 2.2. Vaik­ka kar­jan re­huis­ta on vie­lä ol­ta­va puo­let jäl­jel­lä, on maan kans­sa elä­vil­lä ih­mi­sil­lä kat­se jo suun­nat­tu­na ke­vää­seen, uu­teen kyl­vöön ja kas­vuun. Bre­xi­tin jäl­kei­se­nä päi­vä­nä ys­tä­vä­ni Clai­re Skot­lan­nis­ta lä­het­ti mi­nul­le oh­jeet Bri­gi­din ris­tin te­koon, skot­lan­ti­lai­sen pe­rin­teen mu­kaan tal­ven noi­ta Cail­le­ach me­net­tää mah­tin­sa 31.1. ja ke­vään ju­ma­la­tar Bri­gid aloit­taa va­el­luk­sen­sa koh­ti uut­ta sa­to­kaut­ta. Ris­ti ri­pus­tet­tiin 1.2. oveen ja näin talo sai ohi kä­ve­le­väl­tä ju­ma­lat­ta­rel­ta ke­vään siu­nauk­sen.

Yh­des­sä, men­nään yh­des­sä. Ke­vät­tä ja he­rää­mis­tä koh­ti.