Jou­lu­aat­to on kah­den vii­kon pääs­tä per­jan­tai­na. On siis ai­ka pai­naa pa­niik­ki­nap­pu­la poh­jaan: lap­sil­le, lap­sen­lap­sil­le, kum­mi­lap­sil­le ja muil­le su­ku­lai­sil­le on han­kit­ta­va lah­jat, laa­ti­kot lai­tet­ta­va tu­lil­le, ko­me­roi­den sii­vo­a­mi­nen aloi­tet­ta­va vii­meis­tään vii­kon­lop­pu­na ja jou­lu­kor­tit lä­he­tet­tä­vä.

Moni saa jou­lu­na­lus­häs­läyk­ses­tä iloa pi­mei­siin päi­viin, ja jou­lun val­mis­te­lu on myös olen­nai­nen osa it­se juh­laa. Niin se on mi­nul­le­kin, mut­ta vain aja­tuk­sen ta­sol­la: oli­si mu­ka­vaa las­keu­tua jou­luun vä­hi­tel­len, as­ka­roi­den ja as­kar­rel­len, vä­lis­sä kynt­ti­löi­tä pol­tel­len. Kai­paan ta­ri­nois­ta tut­tua en­ti­sa­jan jou­lua: sitä kun vuo­den työt oli teh­ty, as­kel hi­das­tui ja hen­gi­tys ta­saan­tui. Jou­lu­a­kin oli ai­kaa viet­tää huo­lel­la kol­men päi­vän ru­tis­tuk­sen si­jaan.

Ny­ky­päi­vä­nä him­me­lei­den ra­ken­te­luun tai pi­pa­ri­tai­ki­nan vään­tä­mi­seen ei mo­nel­la­kaan ole ai­kaa tai voi­mia: työt ka­sau­tu­vat vuo­den lop­puun, ja jou­lu aloi­te­taan ry­säyk­sel­lä pit­kän työs­pur­tin päät­teek­si. Kun to­del­li­suus on mitä on, kan­nat­taa it­sel­leen ja muil­le ol­la ar­mol­li­nen: Jos kor­tit unoh­tui­vat kii­rees­sä, riit­tää jou­lu­ter­veh­dyk­sek­si teks­ti­vies­ti. Jou­lu­ruo­at saa juh­la­pöy­tään myös kau­pan kyl­mä­al­taas­ta, ei­kä nii­tä­kään tar­vi­ta ylet­tö­mäs­ti – har­va jak­saa lu­si­koi­da lant­tu­laa­tik­koa enää uu­te­na­vuo­te­na. Luut­tu­a­mi­sen­kin voi hy­väl­lä omal­la­tun­nol­la jät­tää seu­raa­vaan vuo­teen, jos voi­mat ei­vät rii­tä. Tai vaik­ka riit­täi­si­vät­kin. Soh­van al­la väi­jy­vät pö­ly­pal­lot ei­vät näy, kun tun­nel­moi kynt­ti­län va­los­sa.

Jou­lun­viet­toon ei ole yh­tä oi­ke­aa ta­paa, mut­ta useim­mil­le puh­tai­ta ko­me­roi­ta tär­ke­äm­pää lie­nee rau­hoit­tu­mi­nen ja ke­rään­ty­mi­nen yh­teen lä­hi­pii­rin kans­sa. Kai­kil­le se ei va­li­tet­ta­vas­ti ai­na­kaan joka jou­lu ole mah­dol­lis­ta: mo­nen juh­lat jää­vät juh­li­mat­ta yk­si­näi­syy­den tai lap­suu­den jou­lut­rau­mo­jen vuok­si. Toi­set puo­les­taan ovat jou­lun töis­sä, jot­ta muut voi­si­vat juh­lia vail­la huol­ta.

Oma jou­lu­ni men­nee jäl­leen van­hem­pien ja ap­pi­van­hem­pien luo­na syö­den, sau­no­en, ru­pa­tel­len ja lau­ta­pe­le­jä pe­lail­len. Sil­ti kaik­ki on toi­sin kuin en­nen: mu­ka­na on vuo­den van­ha tont­tu­tyt­tö, joka to­den­nä­köi­ses­ti ja toi­vot­ta­vas­ti va­ras­taa koko show'n. En­sim­mäis­tä ker­taa pit­kään ai­kaan odo­tan jou­lua in­nois­sa­ni.