Elinvoimaisena ja toukokuun vihreänä rehottava ruoho oli jossain vaiheessa vallannut polun, jonka piti luikerrella kukkivan tuomen ja Nummen lenkkikentän ohi. Paitsi että ei leikki­kent­tääkään ollut, eikä sinisenä ja repaleisena jo silloin roikkunutta kiipeilyverkkoa, jossa vanhempi näki vaaran ja lapsi mahdollisuuden. Puiset pylväätkin joku oli vienyt, varmaan lämmittänyt niillä vahenojalaista tupaa, tai todennäköisemmin kärrännyt Hallavaaraan.

Ai­ka­naan em­pii­ri­ses­ti polt­ta­vak­si to­det­tu nok­kos­pus­ka sen si­jaan ra­ot­ti jo luo­mu­leh­ti­ään koko Num­men, ties koko Eu­ran par­haan kii­pei­ly­pih­la­jan al­la. Pian kuu­li­sin, mi­ten il­ki­ku­ri­nen naa­pu­rin poi­ka huu­te­lee pik­ku­ri­vo­ja jos­tain lat­van ja nok­kos­vil­jel­män vä­lis­tä, sit­ten nau­raa rä­kät­tää pääl­le niin kuin vain pik­ku­po­jat osaa­vat, au­tu­aan tie­tä­mät­tö­mä­nä it­se­kään, mil­le.

Pait­si et­tä en kuu­le. Mi­hin ne Num­men lap­set ovat ka­don­neet, huo­maan ajat­te­le­va­ni.

Kaik­ki tie­tä­vät, mitä Ans­si Kela ky­sy­myk­see­ni eh­dot­tai­si. Näis­tä lap­sis­ta ei sil­ti ai­na­kaan Fa­ce­book-sta­tus­ten pe­rus­teel­la tul­lut muu­ra­rei­ta tai tak­si­kus­ke­ja, mut­ta ai­na­kin yk­si rau­ma­lai­nen luo­ka­no­pet­ta­ja, tam­pe­re­lai­nen tra­de­no­mi, var­ti­ja, en­si­hoi­ta­ja ja Ala­sa­ta­kun­nan ke­sä­toi­mit­ta­ja. He te­ke­vät töi­tä, opis­ke­le­vat, ha­ke­vat töi­tä, mitä nyt ai­kui­set yleen­sä.

Sa­no­taan – tai jos ei niin sa­non nyt – et­tä näh­däk­seen lä­hel­le pi­tää men­nä kau­as. Ot­taa vä­hän etäi­syyt­tä, sekä fyy­sis­tä et­tä ajal­lis­ta, ja kur­ka­ta sit­ten jo­nain kau­nii­na päi­vä­nä ol­kan­sa yli ja taak­seen. Sil­loin huo­maa pit­käs­tä ai­kaa tu­tun pih­la­jan, mut­ta myös sen van­ken­tu­neen ja häi­vän ver­ran har­maan­tu­neen run­gon. Kuu­lee ke­hu­van­sa naa­pu­rin si­ni­se­nä lei­mu­a­vaa lem­mik­ki-niit­tyä, jos­sa nii­tä ai­ka­naan so­jot­ti vain ujo kuk­ka­pa­ris­kun­ta. Muu­tos on py­sy­vää, mut­ta juu­ri nyt se on kau­nis.

Num­men lap­set ka­to­si­vat ja leik­ki­ken­tät ja oi­ko­po­lut nii­den mu­ka­na. Nyt lap­set ovat muu­al­la: Ot­son­kier­rol­la, Lo­hi­luo­mas­sa, pian eh­kä Kaut­tu­an met­säs­sä sekä Ki­pe­rin ja Ha­ro­lan kul­mil­la. Nii­den vi­he­ri­öil­le nous­see hie­kal­la ja huo­lel­la peh­mus­tet­tu Ang­ry birds -puis­to, mo­ni­toi­mi­kent­tä tai par­kour-rata. Joku on­ne­kas saat­taa löy­tää iki­o­man pih­la­jan­sa, jos­ta kui­kuil­la ohi­kul­ki­joi­ta.

Nii­tä si­ni­siä vaa­ran ja seik­kai­lun verk­ko­ja ei muu­ten näy enää mis­sään. Ai­ka­naan sa­man­moi­nen oli Kä­rä­jä­mä­en päi­vä­ko­din pi­hal­la.

Mut­ta sen koh­ta­lon te ar­vaat­te­kin.