Tul­tu­a­ni yk­si vuo­si ja vii­si kuu­kaut­ta sit­ten äi­dik­si, lii­tyin myös jouk­koon ni­mel­tä vä­sy­neet van­hem­mat.

Vä­sy­myk­sel­lä en nyt viit­taa tur­hau­tu­mi­seen il­ma­len­toa te­ke­viin kau­ra­puu­roi­hin, syö­tyi­hin kuk­ka­mul­tiin en­kä edes pyyk­ki­ko­nees­sa pa­rit­to­mien suk­kien kans­sa ko­li­se­vaan yö­lamp­puun. Ne ovat pie­niä ar­ki­sia sat­tu­muk­sia ja elä­mää, saa­vat vä­lil­lä re­pi­mään pe­li­hou­sut ja vä­lil­lä nau­ra­maan kip­pu­ras­sa, ai­ka usein mo­lem­pia yh­tä ai­kaa.

Sen si­jaan viit­taan vä­sy­myk­sel­lä sel­lai­seen jät­ti­mäi­sen ai­vo­su­mun as­tee­seen, joka seu­raa, kun on mon­ta yö­tä put­keen he­rän­nyt loh­dut­ta­maan jäl­ki­kas­vu­aan tun­nin–puo­len­tois­ta vä­lein, nous­sut joka toi­nen aa­mu – puo­li­son kans­sa vuo­ro­tel­len – nel­jän mais­sa vas­taa­not­ta­maan uu­den päi­vän tai vaik­ka val­vo­nut koko yön, kun lap­so­nen on­kin päät­tä­nyt elää mui­hin ih­mi­siin näh­den kään­teis­tä vuo­ro­kau­si­ryt­miä.

Sii­nä ti­las­sa ih­mi­nen te­kee ou­to­ja, epä­toi­voi­sia asi­oi­ta.

Tä­hän sar­jaan kuu­lu­vat esi­mer­kik­si lu­ke­mat­to­mat Goog­le-haut vau­vo­jen unes­ta, unet­to­muu­des­ta, uni­hu­li­nois­ta, uni­kou­luis­ta, uni­kou­lu­jen epä­on­nis­tu­mi­ses­ta ja val­vo­mi­sen ter­veys­hai­tois­ta. Vä­sy­myk­sen sy­vim­mis­sä syö­ve­reis­sä it­sen­sä löy­tää mak­sul­li­sia uni­kon­sult­te­ja ja eri­näi­siä mui­ta uni­hok­kus­pok­kuk­sia mark­ki­noi­vil­ta si­vuil­ta.

Em­me sor­tu­neet kon­sult­tiin, mut­ta yh­teen hok­kus­pok­kuk­seen kyl­lä. Puo­la­lai­se­na kä­si­työ­nä val­mis­tet­tu ja äi­din koh­dun ko­hi­naa eli whi­te­noi­sea tois­te­le­va su­hi­na-nal­le ei kui­ten­kaan se­kään pa­ran­ta­nut pie­no­kai­sem­me un­ta.

Nal­len oli­si pi­tä­nyt su­hi­nal­laan re­a­goi­da vau­van it­kuun ja vai­vut­taa tämä ta­kai­sin uneen, mut­ta mei­dän nal­lel­lam­me oli ta­pa­na re­a­goi­da it­kun si­jaan kaik­keen muu­hun, ku­ten kyl­jen kään­tä­mi­seen. Lo­pul­ta lap­sen isä il­moit­ti, et­tä nyt jom­pi­kum­pi heis­tä jät­tää ja­e­tun ma­kuu­huo­neem­me, hän tai er­go­no­mi­nen puo­la­lais­nal­le. Nal­le läh­ti ja pö­lyt­tyy tätä ny­kyä va­ras­ton pe­räl­lä.

Ai­ka kui­ten­kin kor­jaa ja opet­taa, sa­moin sen myö­tä va­kiin­tu­vat ru­tii­nit eli lap­sen tur­val­li­sen ar­jen pe­rus­pa­li­kat. To­tuu­te­na on ja py­syy kui­ten­kin se, et­tei sen kau­niim­paa ole kuin rau­hal­li­ses­ti nuk­ku­va lap­si. Nii­hin het­kiin, kun pie­no­kai­nen hä­mä­räs­sä las­ten­huo­nees­sa nu­kah­taa sy­liin tai lu­rit­te­lee pin­na­sän­gys­sä su­ju­val­la si­an­sak­sal­la vii­mei­set uni­tu­hi­nan­sa, ajan toi­voi­si ihan to­sis­saan py­säh­ty­vän.

Sitä kun sa­no­taan, et­tei tä­tä­kään ikui­ses­ti kes­tä.