Os­tim­me ke­säl­lä maa­ta­lon ja ton­tin, mut­ta sa­mas­sa kau­pas­sa saim­me pal­jon van­haa ta­va­raa ja teks­tii­le­jä. Syk­syn ai­ka­na pe­sin teks­tii­le­jä ja kä­vin nii­tä läpi. On ol­lut mu­ka­vaa huo­ma­ta, mi­ten en­ti­set omis­ta­jat ovat vaa­li­neet van­haa ja kaik­ki rik­ki­men­nyt on kor­jat­tu, ei­kä hei­tet­ty suo­raan ros­kik­seen. Van­hem­mis­ta pai­dois­ta on teh­ty es­su­ja, ja ku­lu­neis­ta hou­suis­ta on pol­vien koh­dal­ta rei­ät par­sit­tu. Par­si­mi­nen ja paik­kaus on­kin ju­lis­tet­tu vuo­den 2021 kä­si­työ­tee­mak­si. Tais­te­lu ker­ta­käyt­tö­kult­tuu­ria vas­taan jat­ku­koon!

Aloi­tin syk­syl­lä ke­ra­miik­ka­o­pin­not Fors­sas­sa ja kat­sas­tin sa­mal­la si­kä­läi­sen kan­sa­lai­so­pis­ton tar­jon­nan, jos­ta ilok­se­ni löy­sin pal­jon­kin ku­to­mi­seen liit­ty­viä kurs­se­ja. Ei­kä ih­me, on­han Fors­sal­la pit­kä his­to­ria teks­tii­li­a­lal­la puu­vil­la­keh­rää­möi­neen.

Haa­vee­na­ni oli ku­toa mat­to maa­ti­lan van­hois­ta teks­tii­leis­tä, jot­ta van­hat rä­syt sai­si­vat uu­den elä­män. Oli haus­ka aja­tel­la, et­tä van­hat emän­nän es­sut taik­ka isän­nän pai­dat jat­kai­si­vat elä­mää uu­des­sa olo­muo­dos­saan sa­mas­sa maa­ta­los­sa kuin puo­li vuo­si­sa­taa ai­em­min. Löy­tyi­pä se­as­ta myös aar­tei­ta ki­vois­ta pöy­tä­lii­nois­ta pak­kas­haa­la­rei­hin.

Aloi­tin ura­kan pe­se­mäl­lä suu­ren mää­rän teks­tii­le­jä, jot­ka la­jit­te­lin sit­ten joko käyt­töön tai ma­ton­ku­teik­si. Oli haus­kaa käy­dä vaat­tei­ta läpi, sil­lä mo­nil­la vaat­teil­la oli ikää enem­män kuin mi­nul­la. Mo­nis­sa luki myös Made in Fin­land, sitä kun ny­ky­päi­vä­nä ei enää juu­ri näe. Ku­lu­nei­ta tai rik­ki­näi­siä la­ka­noi­ta, pöy­tä­lii­no­ja, pai­to­ja, es­su­ja ja jopa pit­kiä kal­sa­rei­ta aloin lei­ka­ta ku­teik­si. Leik­kaa­mi­ses­sa ja re­pi­mi­ses­sä meni kyl­lä pal­jon ai­kaa, mut­ta kier­rät­tä­mi­nen on sen väär­ti.

Jopa vanhat pitkät kalsarit saivat uuden elämän räsymattona.

Ilona Häsänen

Kä­vin joka maa­nan­tai opis­tol­la tun­neil­la, jois­sa kä­vim­me läpi yh­tei­siä asi­oi­ta ja aloim­me muu­ta­man kans­sa teh­dä yh­teis­tä mat­to­loin­ta. Loi­men luon­ti on­kin ihan oma tai­teen­la­jin­sa. Se oli kui­ten­kin suu­rin syy kurs­sil­le me­ne­mi­seen, kos­ka omal­ta ti­lal­ta olin löy­tä­nyt van­hat pu­re­tut kan­gas­puut ja Pu­tun puo­lel­ta saim­me vie­lä toi­set pe­rin­tö­nä. Nii­den ko­ko­a­mi­nen ja huol­ta­mi­nen on var­mas­ti oma lu­kun­sa, mut­ta ai­na­kin te­o­ri­as­sa sit­ten osai­sin nii­tä käyt­tää.

Teimme loimea noin 30 metriä, jotta muutkin voivat kutoa maton itselleen.

Ilona Häsänen

Loi­men luon­ti aloi­tet­tiin so­pi­mal­la loi­men pi­tuus ja le­veys ja va­lit­tiin loi­men ma­te­ri­aa­li. Loi­mi­lan­gan täy­tyy kes­tää ve­tä­mis­tä kat­ke­a­mat­ta. Luo­ma­pui­den avul­la aloim­me luo­maan loin­ta. Saat­taa ol­la, et­tä jopa luo­ma­puu­kin ti­lal­ta löy­tyy. Mi­nul­le tuli yl­lä­tyk­se­nä, et­tä sel­lai­sen­kin här­ve­lin ma­ton­ku­to­mi­seen tar­vi­taan. Lo­puk­si luo­tu loi­mi le­ti­te­tään pois luo­ma­puil­ta, jon­ka jäl­keen se voi­daan lait­taa kan­gas­pui­hin. Mi­nul­ta ky­syt­tiin­kin osa­sin­ko le­tit­tää ja sa­noin hy­mys­sä suin kyl­lä, mut­ta sit­ten sel­ke­ni, et­tei täl­lä le­ti­tyk­sel­lä ol­lut te­ke­mis­tä hius­ten le­tit­tä­mi­sen kans­sa.

Loi­men kää­ri­mi­nen kan­gas­pui­hin oli­kin yh­tä sir­kus­ta, kos­ka niin mon­ta nais­ta sii­hen tar­vit­tiin! Yk­si piti loi­mea, yk­si kam­pe­si ja mitä vie­lä. Tämä ei kyl­lä en­sim­mäi­sel­lä ker­ral­la jää­nyt mie­leen, vaan ker­taus­ta tar­vi­taan. Sit­ten oli vuo­ros­sa nii­sin­tä, pir­taan pis­te­ly ja al­ku­sol­mut. Va­lit­sim­me si­dok­sek­si pe­rin­tei­sen rip­si­palt­ti­nan.

Jokaiseen vaiheeseen tarvitaan yllättävän monta tekijää.

Ilona Häsänen

Eli ai­van us­ko­ma­ton mää­rä tie­to­tai­toa tar­vi­taan, jot­ta kan­gas­puil­la voi oi­ke­as­ti ku­toa. Ter­me­jä­kin vi­li­si lai­das­ta lai­taan ku­ten ylä- ja ala­vä­lit­tä­jät, pol­ku­set, nii­si­var­si, kää­rin­pir­ta, poh­juk­ka ja sa­na­lis­ta vaan jat­kuu. Myös mon­taa eri­lais­ta sol­mua oli osat­ta­va tai ope­tel­ta­va, jot­ta koko hom­ma py­syi­si ka­sas­sa.

Sit­ten oli vuo­ro ku­toa! Ja ai et­tä, kyl­lä loi­men luon­ti oli kai­ken sen ar­vois­ta, sil­lä ku­to­mi­nen oli iha­naa! Ja kou­kut­ta­vaa. Oli iha­na näh­dä, mi­ten kä­sin lei­ka­tut ma­ton­ku­teet al­koi­vat muo­dos­tua ma­tok­si ja mi­ten eri­vä­ri­set ku­de­ke­rät suo­ris­tui­vat ja yh­dis­tyi­vät ku­dot­tu­na. Opet­ta­ja­ni sa­noi­kin, et­tä rä­sy­ma­ton vä­ri­mää­rit­te­ly on hy­vin vai­ke­aa. It­se pää­tin an­taa vaan vä­rien men­nä fii­lik­sen mu­kaan.

Haus­kaa oli se­kin, et­tä kun mat­toa ku­toi, se vain kier­tyi rul­lal­le, jo­ten al­ku­pään ma­ton vä­ris­kaa­laa ei enää ma­ton lop­pu­pää­tä ku­to­es­sa pys­ty­nyt nä­ke­mään. Pa­ras tun­ne oli­kin se, kun mat­to otet­tiin pois puil­ta, kos­ka sil­loin pys­tyi nä­ke­mään mi­ten kaik­ki vä­rit soin­tui­vat koko mat­kal­ta yh­teen ja mil­tä lop­pu­tu­los oi­ke­as­ti näyt­ti. Ma­tos­ta tuli mah­ta­va! Olin to­del­la tyy­ty­väi­nen lop­pu­tu­lok­seen. Toki, ei­hän työ vie­lä ol­lut val­mis, ni­mit­täin tu­kil­ta pois oton jäl­keen edes­sä oli sol­mu­jen teko ma­ton mo­lem­piin päi­hin. Il­man sol­mu­ja mat­to al­kaa vik­ke­lään pur­kaan­tua. Sol­mu­jen tu­lee ol­la na­pa­kat, kos­ka ma­tol­le an­ne­taan kyy­tiä, kun sitä tuu­le­te­taan tai pes­tään. En­sin sol­mi­taan kan­ku­rin­sol­mu­ja ja sit­ten he­vo­sen­hän­tä­sol­mu­ja. Sen jäl­keen voi­kin käyt­tää omaa mie­li­ku­vi­tus­taan ja teh­dä oman­nä­köi­set hap­sut.

Kudekeristä syntyy veikeää mattoa.

Ilona Häsänen

Nyt mat­to ko­ris­taa olo­huo­neen lat­ti­aa ja sii­nä on ku­dot­tu­na pala ta­lon his­to­ri­aa. Eh­kä jo en­si ke­sä­nä yri­tän koo­ta mat­to­puut kun­toon ja teh­dä loi­men uu­sia mat­to­ja var­ten. Eh­kä­pä si­dok­sek­si va­li­taan ruu­su­kas, jot­ta saa­daan rä­syis­tä ruu­su­ja! Ku­to­mi­ses­sa vain mie­li­ku­vi­tus on ra­ja­na.