Elokuvissa on monia tärkeitä opetuksia. Yhden minulle merkityksellisen tokaisi Kristiina Elstelän näyttelemä Lea-muori Sooloilua-elokuvassa. Lainaus ei ole sanatarkka, mutta jotenkin näin se meni:

– Jos harmittaa tai et tiedä mitä tehdä, leivo pannukakku. Siinä se ratkaisu tulee, tai jos ei tule, niin ainakin sinulla on pannukakkua.

Lau­sah­duk­ses­sa on tie­tys­ti mui­den hy­vien elä­män­vii­sauk­sien ta­paan hie­man huu­mo­ria mu­ka­na, mut­ta – hy­vien elä­män­vii­sauk­sien ta­paan – tai­ki­na­te­ra­pia to­del­la toi­mii.

Pan­nu­kak­kua lei­von har­voin, lei­pää hie­man use­am­min. Pe­rus­tai­ki­na on usein veh­näi­nen, mut­ta se­kaan ko­kei­len kai­ken­lais­ta kaa­peis­ta löy­ty­vää, fii­lis­poh­jal­ta. Vä­lil­lä re­päi­sen ja lei­pa­sen ru­kiis­ta.

– Esan lei­pä on kuin suk­laa­ra­sia. Kos­kaan et voi tie­tää mitä saat, Fo­rest Gump eh­kä sa­noi­si.

Aa­mu­vir­kul­le per­heel­li­sel­le lei­po­mi­nen on hyvä har­ras­tus hil­jai­suu­ten­sa­kin an­si­os­ta. Kaik­ki teh­dään uu­ni­pel­lil­le as­ti kä­si­pe­lil­lä. Us­kon, et­tä se on tai­ki­na­te­ra­pi­an te­hok­kuu­den suu­rim­pia se­lit­tä­viä te­ki­jöi­tä.

En­sin on nes­te – ja siel­lä le­sei­den, so­sei­den ja sie­men­ten se­ka­mels­ka. Sit­ten se­kaan vis­pa­taan jau­ho­ja, ja vel­li al­kaa löy­tää muo­to­aan. Lo­pul­ta pan­naan vis­pi­lä si­vuun ja vai­va­taan.

"Pi­tää tul­la hiki" joku huip­pu­kok­ki jos­sain oh­jel­mas­sa jos­kus ku­vai­li oi­ke­aop­pis­ta vai­vaa­mis­ta, ja niin se to­ti­ses­ti on. Hiki on hen­kis­tä tai fyy­sis­tä tai mo­lem­pia. Tai­ki­na ei puhu, mut­ta ot­taa vas­taan vai­vaa­jan ilot, su­rut ja vä­syt, ja lo­pul­ta kä­det löy­tä­vät lei­vän hen­gen.

Ran­kan vai­vaa­mi­sen jäl­keen tai­ki­na tar­vit­see le­poa. Lei­pu­ri voi käyt­tää lei­vän le­po­het­ken it­sel­leen: vai­vaa­mi­sen jäl­jil­tä pääs­sä on taas ti­laa uu­sil­le aja­tuk­sil­le, pa­li­koi­ta saa pyö­räy­tet­tyä uu­teen asen­toon.

Vaik­ka hymy oli­si al­kuun ol­lut tiu­kas­sa, se nou­see tai­ki­nan kans­sa sa­maan tah­tiin. Jos muu per­he on jo he­rän­nyt, hymy tart­tuu hel­pos­ti hei­hin­kin, ja lei­po­mis­ta voi jat­kaa po­ru­kal­la. Lap­si­kin sen osaa.

Ja niin on Lea-muo­rin vii­saus toi­mi­vak­si to­dis­tet­tu. Kun uu­nin au­kai­see ja lei­vän hen­ki huu­maa kaik­ki ais­tit, sii­nä se rat­kai­su tu­lee. Tai ai­na­kin saa tuo­ret­ta lei­pää yh­des­sä mur­ret­ta­vak­si.