Toimittajalta
Elli-Mari
 
Ahola
25.3.2021 8.02

Eräs rakentamistarina

Lähes kahdeksan vuotta sitten istuin autossa mieheni vieressä ja luin kittiläläistä paikallislehteä. Siinä oli ilmoitus hirsi­ta­lo­e­sit­te­lystä vähän matkan päässä siitä, missä satuimme lomareissulla ajelemaan. Jompikumpi otti puhelimen ja soitti.

Pian olim­me noin 30 hir­si­ta­loa vuo­des­sa val­mis­ta­van per­hey­ri­tyk­sen omis­ta­ja­per­heen mö­kil­lä ja kuun­te­lim­me, kun ren­nos­ti pu­keu­tu­nut, lo­man­sa het­kek­si kes­keyt­tä­nyt, asi­an­tun­te­va yrit­tä­jä ker­toi pe­rin­tei­ses­tä ra­ken­ta­mi­ses­ta ja ha­vain­nol­lis­ti ym­pä­röi­vien sei­nien avul­la mas­sii­vi­hirt­tä, jon­ka kor­keus vaih­te­lee 25–45 sen­tin vä­lil­lä.

Tal­vel­la teh­tiin tont­ti­kau­pat. Ton­tin olin va­lin­nut jo 13-vuo­ti­aa­na. On­nek­si myö­hem­min löy­ty­nyt mies tyk­kä­si. Poh­joi­sen hir­si­fir­man joh­ta­ja tuli it­se ete­lään pys­tyt­tä­mään ta­lom­me ke­hi­kon. Kak­si ja puo­li vuot­ta ra­ken­sim­me: Joka ar­ki­päi­vä työ­päi­vän pääl­le kel­lo 16–20, vii­kon­lop­pui­sin vä­hin­tään kel­lo 12–20, usein enem­män. Öi­sin ra­ken­nu­sa­lan am­mat­ti­kou­lun op­pi­ma­te­ri­aa­le­ja. Me kah­des­taan, sil­loin täl­löin joku ys­tä­vä tai su­ku­lai­nen tal­koo­a­pu­na. Vain pa­kol­li­set am­mat­ti­työt os­tim­me. Vii­si vuot­ta sit­ten muu­tim­me.

Ta­ri­nas­sa on kak­si ope­tus­ta. En­sim­mäi­nen on sääs­tä­mi­nen it­se te­ke­mäl­lä. Oman ta­lon ra­ken­ta­mi­nen voi ol­la tur­haut­ta­vaa – ei­hän mi­nun luul­ta­vas­ti kos­kaan enää tar­vit­se eris­tää iv-put­kia. Kes­tä­es­sään sen on ol­ta­va va­lit­tu elä­män­ta­pa. Me­ne­tet­ty va­paa-ai­ka on mak­sa­nut ja mak­saa it­sen­sä ta­kai­sin sekä sääs­te­tys­sä ra­has­sa et­tä tu­le­vis­sa re­mon­teis­sa – kun it­se tar­kas­ti tie­tää, mitä pin­to­jen ta­ka­na on.

Toi­nen on ope­tus ovat hir­si­ta­lon edut. Ta­ri­na al­koi oi­ke­as­taan jo asun­to­mes­suil­ta 2010, joi­den jäl­keen it­ket­ti. Jo­kai­nen kau­nis talo oli näyt­ti mie­he­ni mie­les­tä van­ha­nai­kai­sel­ta suu­lil­ta ja hä­nen mie­les­tään kau­niit mi­nus­ta kar­meil­ta mo­der­neil­ta hö­kö­tyk­sil­tä. Pe­rin­tei­nen ja ar­vo­kas hir­si­ta­lo oli vi­su­aa­li­nen komp­ro­mis­si. Sil­loin ei­vät pai­na­neet hir­si­ta­lon hy­vät omi­nai­suu­det, ku­ten hen­git­tä­vyys ja ter­vel­li­syys tai eris­tä­mi­sen help­pous – sama va­jaan 25 sen­tin pak­sui­nen hir­si on ul­ko- ja si­sä­sei­nä. Ym­mär­sim­me myö­hem­min, kau­pan pääl­le. Ka­tua ei ole tar­vin­nut.

Vie­lä yk­si ope­tus. Pie­ni pa­pe­ri­sen pai­kal­lis­leh­den il­moi­tus joh­ti isoon kaup­paan toi­ses­sa pääs­sä Suo­mea. Pa­pe­ri­leh­del­lä on yhä muu­ta­kin mer­ki­tys­tä, kuin et­tä se lu­ke­mi­sen jäl­keen sy­tyt­tää mu­ka­vas­ti pe­rin­tei­sen ta­lon ta­kan.

Ota kantaa