Kuu­lun nii­hin, jot­ka hiu­kan hä­peil­len mut­ta sa­mal­la hä­pe­ä­mät­tö­mäs­ti ah­mi­vat jou­lu­e­lo­ku­via – yleen­sä jo hy­vis­sä ajoin en­nen jou­lua. Nii­tä kuu­luu kat­soa ja ar­vos­tel­la ai­van eri poh­jal­ta, mitä elo­ku­via nor­maa­lis­ti. Usein sitä pa­rem­pi jou­lu­e­lo­ku­va, mitä huo­nom­pi se on. Saa­tam­me tyt­tä­ren kans­sa esi­mer­kik­si ar­vos­tel­la jou­lu­e­lo­ku­vaa sen poh­jal­ta, mil­lai­set ame­rik­ka­lai­sen ”öve­rit ”jou­lu­ko­ris­teet elo­ku­vas­sa on ol­lut. Ar­vo­sa­na pu­to­aa esi­mer­kik­si in­ho­a­mis­tam­me vä­ri­va­lois­ta.

Juo­nis­ta ei kan­na­ta pu­hua mi­tään. Ne ovat ai­na sa­man­kal­tai­sia. Joku kau­pun­gis­sa ura­oh­juk­se­na työs­ken­te­le­vä nei­to mat­kus­taa maa­seu­dul­le ja ta­paa siel­lä jon­kun met­su­ri­pai­taan pu­keu­tu­neen ko­me­an mie­hen, ja maa­lai­si­dyl­li opet­taa san­ka­rit­ta­rel­le taas ai­don jou­lun sa­lai­suu­den. Vaih­to­eh­toi­ses­ti ura­oh­jus on mies, joka koh­taa sy­dä­mel­li­sen kau­not­ta­ren, joka aut­taa löy­tä­mään ai­don jou­lu­mie­len.

Si­vu­juo­ni­na yleen­sä pe­las­te­taan jo­tain van­haa kir­ja­kaup­paa, ma­ja­ta­loa, su­vun lei­po­moa tai vas­taa­vaa. Jos­tain syys­tä mel­kein jo­kai­ses­sa ta­ri­nas­sa jär­jes­te­tään jou­lu­pa­raa­tia, jou­lu­gaa­laa tai jou­lu­tans­si­ai­sia. Sa­ma­ten mel­kein joka ai­no­as­sa elo­ku­vas­sa juo­daan vaah­to­kar­keil­la ko­ris­tet­tu­ja kaa­ka­o­mu­kil­li­sia ja syö­dään ki­lo­kau­pal­la jou­lu­pi­pa­rei­ta.

Jo al­ku­het­kis­tä al­ka­en tie­tää ke­nes­tä tu­lee pa­ris­kun­ta – vaik­ka al­ku­met­reil­lä yleen­sä san­ka­ri ja san­ka­ri­tar rii­te­le­vät kes­ke­nään ja toi­nen saat­taa ol­la jopa kih­lois­sa jon­kun il­mei­sen höl­mö­läi­sen kans­sa. Jou­lu­e­lo­ku­vis­sa on ni­mit­täin se­kin hyvä puo­li, et­tä jos nii­tä kat­so­es­sa nu­kah­taa – ei se­kään hait­taa. Lop­pu­rat­kai­su on kui­ten­kin sel­vä.

Lop­pu­mi­nuu­teil­la san­ka­ri­pa­ri suu­te­lee toi­si­aan lu­mi­hiu­ta­lei­den lei­jail­les­sa ja kul­kus­ten ki­lis­tes­sä.

Näi­tä elo­ku­via on il­mei­sen hal­pa teh­dä, ja nii­den suo­sio pe­rus­tuu var­mas­ti sii­hen to­si­a­si­aan, et­tä nii­den tar­jo­a­ma maa­il­ma on täy­del­lis­tä to­del­li­suus­pa­koa. Jois­sain kaik­kein sii­rap­pi­sim­mis­sa ta­ri­nois­sa esiin­tyy myös hiu­kan mys­ti­nen, val­ko­par­tai­nen tyyp­pi, jon­ka vih­jail­laan ole­van se oi­kea jou­lu­puk­ki. Hän kuun­te­lee sa­lai­suu­det ja täyt­tää sy­väl­li­set toi­veet tai an­taa elä­mäl­le uu­den tar­koi­tuk­sen.

Näin vuo­den­vaih­teen jäl­keen hy­väs­te­len jou­lun ja eten­kin jou­lu­e­lo­ku­vat taas vuo­dek­si. Olo on kuin kau­he­as­sa so­ke­ri­hu­ma­las­sa. Ajat­te­len, et­tä ”ei enää kos­kaan”. Ter­ve­tu­loa siis to­del­li­suus ja tämä uu­si al­ka­nut vuo­si. En kai­paa kul­kus­ten ki­li­nää, en­kä vaah­to­kark­ke­ja elä­mää­ni. Mut­ta jos sai­si edes hiu­kan hel­pom­man vuo­den kuin oli tämä päät­ty­nyt?