Hankkisit silmälasit, sanoo pomo säälivällä äänellä, kun näkee minut tihrustamassa työkännykkääni tullutta viestiä.

Keittiössä huudan lapsia paikalle lukemaan elintar­vi­ke­pak­kausten tuoteselosteita, jotka ovat aina vain pienempää pränttiä. Ja välillä on oikeasti kaivettava esiin ne vanhat Tiimarin lukulasit, jotka sain vuosia sitten 40-vuotislahjaksi yhdessä Aino-tossujen kanssa – muka hyvänäkin vitsinä.

Olen vuo­si vuo­del­ta pie­ne­ne­viä tuo­te­se­los­tei­ta tui­jot­ta­es­sa­ni poh­ti­nut pal­jon omaa ikä­luok­kaa­ni ja ka­ve­rei­ta, jot­ka joko lä­hes­ty­vät muu­ta­man vuo­den si­säl­lä viit­tä­kym­men­tä tai ovat jo ra­ja­pyy­kin ylit­tä­neet.

En­nen mui­noin vii­si­kymp­pi­siä viet­ti­vät ar­vok­kaat ih­mi­set, jot­ka oli­vat uran­sa hui­pul­la ja vel­kan­sa mak­sa­nei­ta. Niil­le tuo­tiin vii­re­jä ja suu­ria pö­nöt­tä­viä kuk­ka­kimp­pu­ja ja pi­det­tiin ar­vok­kai­ta pu­hei­ta. Vii­si­kymp­pi­set oli­vat tosi van­ho­ja ih­mi­siä.

Sitä maa­il­maa ei enää juu­ri­kaan ole. Uran hui­pul­la­kaan on yhä har­vem­pi, ja mo­nen koh­dal­la juna sitä pait­si meni jo.

Yk­si vii­si­kymp­pi­nen ys­tä­vä ir­ti­sa­not­tiin juu­ri suu­ren met­säyh­ti­ön ali­hank­ki­ja­y­ri­tyk­ses­tä pie­nel­lä paik­ka­kun­nal­la, jos­sa oli en­nen­kin met­sä­a­lan in­si­nöö­ril­le ta­san yk­si työ­paik­ka. Toi­nen ys­tä­vä sai ken­kää sai­ras­tut­tu­aan en­sin työ­uu­pu­muk­seen ja sit­ten yhä pa­he­ne­vaan ma­sen­nuk­seen – an­net­tu­aan fir­mal­le kaik­ki par­haat vuo­ten­sa. Vel­kaa on yhä jäl­jel­lä ja mie­len­ter­veys­po­ti­laan lei­ma on ras­kas taak­ka.

Moni tut­ta­va, ys­tä­vä ja lä­hei­nen on jou­tu­nut sa­nee­ra­tuk­si työ­e­lä­mäs­tä. En­nus­te uu­den työn löy­tä­mi­ses­tä on heik­ko, sil­lä jo ne­li­kymp­pi­nen al­kaa ol­la työ­mark­ki­noil­le van­haa, käy­tet­tyä ka­maa.

Oma su­ku­pol­ve­ni jau­haa ta­lou­den rat­tais­sa sään­nön­mu­kai­ses­ti huo­noon sau­maan. Meis­tä moni val­mis­tui jo ai­ka­naan opin­nois­taan suo­raan työt­tö­myys­kor­tis­toon 90-lu­vun la­man ku­ri­muk­ses­sa. Osa eh­ti teh­dä jo tuol­loin kon­kurs­sin­kin, jos­sa meni asun­to, avi­o­liit­to ja luot­to­tie­dot. Sama po­ruk­ka pai­nii taas uu­den la­man kou­ris­sa - nyt noin vii­si­kymp­pi­si­nä.

Au­ta ar­mi­as nii­tä meis­tä, jot­ka näi­nä vuo­si­na ovat jää­neet tai koh­ta jää­vät työt­tö­mäk­si.

Ei­pä täs­sä pu­hei­ta tai pöy­tä­vii­re­jä pal­jon 50-vuo­tis­juh­lis­sa kai­pail­la. Hy­vin bi­lei­den ai­heek­si riit­tää se, et­tä on yli­pää­tään elos­sa – vaik­ka osa jo pop­sii ryt­mi­häi­ri­öi­hin­sä sy­dän­lääk­kei­tä ja toi­nen os­taa vih­doin ne sil­mä­la­sit.