Myöhään syyskuussa 1939 Raumanlinnassa esitettiin huvinäytelmä ”Keittiön puolella”. Sen ohjasi Säkylän Nuorisoseuran näytelmiäkin sodan jälkeisinä vuosina ohjannut teatterialan ammattilainen, Hildur Lehmus. Hildur ei liity tähän tarinaan, vaikka hän sai runsaasti kukkia ensi-illan jälkeen itseltään kaupungin pormestarilta. Tarinan päähenkilö on isoäitini Liisa, joka teki Rauman näyttämöllä ikimuistoisen roolisuorituksen toimittaja-Pontuksen juoppona vaimona. Teatte­ri­ar­vos­telun kirjoittaja totesi näytelmän myös pystyneen vangitsemaan yleisönsä sodan pelon alla – vaikka vaikea on tietää, moniko teatte­riy­lei­söstä tuolloin uskoi sodan syttymiseen.

Vain kak­si kuu­kaut­ta myö­hem­min al­koi tal­vi­so­ta. En tie­dä, mon­ta­ko esi­tys­tä iso­äi­ti eh­ti näyt­tä­möl­lä teh­dä, mut­ta sen tie­dän, et­tei hän enää pa­lan­nut te­at­te­ri­la­val­le.

Mitä jos sota ei oli­si syt­ty­nyt? Iso­äi­ti oli­si eh­kä näy­tel­lyt li­sää. Hän ra­kas­ti esiin­ty­mis­tä ja oli jo nuo­re­na tyt­tö­se­nä lau­su­nut ru­no­ja seu­ro­jen­ta­lon la­val­la. He oli­si­vat isoi­sän kans­sa eh­kä yh­des­sä pyö­rit­tä­neet elan­nok­seen ky­lä­kaup­paa maa­seu­dul­la. He oli­vat so­si­aa­li­sia ja mu­si­kaa­li­sia ih­mi­siä. Isoi­sä oli käy­nyt kant­to­ri­kou­lu­a­kin, vaik­kei am­mat­tiin sit­ten pää­ty­nyt­kään.

Mut­ta isoi­sä ei pa­lan­nut ko­tiin sa­ma­na mie­he­nä, joka oli läh­te­nyt. So­das­sa mies oli ko­ke­nut kau­hu­ja, joi­ta ei osan­nut kä­si­tel­lä ja hän siir­si trau­mo­jaan seu­raa­vaan su­ku­pol­veen. Hin­taa mak­set­tiin kau­an ja osak­si vie­lä­kin.

Eh­kä ar­jen ja tur­val­li­suu­den kai­puu sai hei­dät jat­ka­maan isoi­sän ko­ti­ti­laa ja raa­pi­maan elan­to­aan Hei­ni­jo­en ky­län ki­vi­sis­tä pel­lois­ta. Kum­pi­kaan ei ol­lut luo­tu maan­vil­je­lyyn tai kar­jan­hoi­toon – jol­lei isoi­sä­ni tai­ta­vas­ti hoi­ta­mia me­hi­läi­siä las­ke­ta.

Myös ko­ro­na­pan­de­mia on muut­ta­nut osan meis­tä elä­män py­sy­väs­ti. Tie­dän muu­si­koi­ta, jot­ka ovat lait­ta­neet soit­ti­men­sa ken­ties lo­pul­li­ses­ti syr­jään. On avi­o­liit­to­ja, jot­ka ovat rik­kou­tu­neet ja nuo­ruut­ta, joka on jää­nyt elä­mät­tä. Odo­te­tut opis­ke­lu­vaih­dot ul­ko­mail­la ovat pe­ruun­tu­neet, elä­män tär­ke­ät ti­lai­suu­det ovat jää­neet to­teu­tu­mat­ta. On nii­tä, joil­ta työ­paik­ka tai oma yri­tys on läh­te­nyt al­ta. Sit­ten on nii­tä, joil­la on ol­lut työ­tä lii­ak­si ja jot­ka ovat uu­pu­neet taak­ko­jen­sa al­le. On mo­nia mie­lel­tään sär­ky­nei­tä.

Mitä jos Mai­ni­lan lau­kauk­sia ei oli­si kos­kaan am­mut­tu? Mitä jos Wu­ha­nis­ta ei oli­si läh­te­nyt vi­rus­ta liik­keel­le? Mitä jos?