Aamun lehdessä (HS 17.8.) oli taas kerran juttua elintapojen merkityksestä ihmisten elinikään. Yhdysvaltojen asevoimissa palvelleiden veteraanien keskuudessa tehty tutkimus listasi kahdeksan tapaa pidentää elinaikaa.

Oi­ke­as­taan tut­ki­mus­tu­los saa­tiin kään­tei­ses­ti; kah­dek­sal­la lis­ta­tul­la elin­ta­val­la oli elä­mää ly­hen­tä­vä vai­ku­tus. Näis­tä mer­kit­tä­vim­mät oli­vat lii­kun­nan puu­te, opi­oi­dien käyt­tö ja tu­pa­koin­ti, jot­ka li­sä­si­vät kuo­le­man ris­kiä 30–45 pro­sen­til­la. Stres­si, juo­pot­te­lu, huo­no ruo­ka­va­lio ja huo­no uni nos­ti­vat ris­kiä 20 ja so­si­aa­lis­ten suh­tei­den puu­te vii­si pro­sent­tia. Nii­den, joil­la nämä asi­at ovat kun­nos­sa 40 ikä­vuo­teen men­nes­sä, en­nus­tet­tiin elä­vän kes­ki­mää­rin 24 vuot­ta pi­dem­pään. (Maa­lais­jär­jel­lä voi pää­tel­lä, et­tä myös elä­män­laa­tu heil­lä on huo­mat­ta­vas­ti pa­rem­paa.)

Taas ker­ran to­det­tiin lii­kun­nan mer­ki­tys. Vaik­ka asia on jo kyl­läs­ty­mi­seen as­ti jau­het­tu ja to­dis­tet­tu, mi­kään maa­il­man me­nos­sa ei sil­ti näy­tä muut­tu­van. In­si­nöö­rit jat­ka­vat ruu­miil­li­sen ra­si­tuk­sen eh­käi­se­mi­seen tar­koi­tet­tu­jen vem­pain­ten ke­hit­te­lyä ja ih­mi­set os­ta­vat nii­tä. Ro­bot­ti­ruo­hon­leik­ku­rit ja –imu­rit ovat jo van­ha jut­tu. Nuo­ri­son liik­ku­mat­to­muu­den ta­kaa­mi­sek­si on ke­hi­tet­ty säh­kö­pot­ku­lau­ta. No sii­nä sen­tään pi­tää sei­soa. Mut­ta mi­ten tä­mä­kin asia käy yk­siin sen kans­sa, et­tä kak­kos­tyy­pin di­a­be­tes, ras­va­mak­sa ja jopa sy­dän­sai­rau­det mu­hi­vat nuo­ri­sos­sam­me en­tis­tä var­hem­min? Mik­si mi­kään ei muu­tu?

Siivous on samalla monipuolista liikuntaa.

Tuija Helander

Ko­din­ko­nei­ta ku­ten imu­ri ja pe­su­ko­ne alet­tiin ai­koi­naan ke­hit­tää per­hee­näi­tien työ­taa­kan vä­hen­tä­mi­sek­si. Tuol­loin myös ko­din ul­ko­puo­lel­la teh­tä­vä palk­ka­työ oli usein fyy­sis­tä. Nyt suu­rin osa is­tuu työ­päi­vän pai­kal­laan ja ai­nut ruu­miil­lis­ta ra­si­tus­ta saa­va ruu­min osa on tie­to­ko­net­ta nä­pyt­te­le­vät sor­met. Fyy­sis­tä ra­si­tus­ta ha­e­taan­kin ny­ky­ään ko­din ul­ko­puo­lel­ta eri­lai­sil­la lii­kun­ta­har­ras­tuk­sil­la.

Ih­mis­tä ”aut­ta­van” (lue: pas­si­voi­van) tek­nii­kan ke­hit­te­ly kui­ten­kin jat­kuu. Lei­vän sii­vut­ta­mi­nen­kin on niin työ­läs­tä, et­tei kau­pas­ta juu­ri ko­ko­nai­sia lei­piä enää löy­dy. Ne ei­vät kuu­lem­ma mene kau­pak­si. Ker­ran huo­ma­sin kau­pan kyl­mä­hyl­lys­sä val­miik­si kei­tet­ty­jä ja kuo­rit­tu­ja ka­nan­mu­nia. On­ko ky­sees­sä uu­sa­vut­to­muus, kii­re vai lais­kuus, kun ei enää voi­da keit­tää ja kuo­ria ka­nan­mu­ni­a­kaan it­se?

Kohta pääsee kuntoilemaan haravoinnin parissa.

Tuija Helander

Koti oli­si kui­ten­kin luon­te­vin paik­ka lii­kun­nan li­sää­mi­seen ar­jes­sa. Esi­mer­kik­si viik­ko­sii­vous käy hy­vin kun­to­len­kis­tä. Kun on ”pu­ris­tel­lut” pe­ti­vaat­teet, piis­kan­nut ma­tot, imu­roi­nut ja luu­tan­nut lat­ti­an sekä pyyh­ki­nyt pö­lyt on sa­mal­la hoi­tu­nut sekä kä­ve­ly­lenk­ki et­tä kun­to­sa­li. Oma­ko­ti­ta­los­sa, ja eten­kin sen pi­hal­la, kun­to­sa­lia vas­ta pii­saa­kin. Ruo­hon­leik­kuu, ha­ra­voin­ti ja lu­mi­työt käy­vät jo ko­vas­ta tree­nis­tä. Kun li­säk­si hoi­taa kau­pas­sa käyn­nit ja pie­net asi­oi­mis­reis­sut työ­mat­kois­ta pu­hu­mat­ta­kaan pyö­räl­lä, saa jo­kai­seen ar­ki­päi­vään lii­ket­tä huo­maa­mat­ta.

Ja lii­ket­tä se on pie­ni­kin lii­ke. Pie­nis­tä pu­rois­ta kas­vaa isom­pi vir­ta ja ko­toa löy­tyy ai­na pien­tä puu­haa (lei­vän sii­vu­tuk­ses­ta ja mu­nan kuo­ri­mi­ses­ta läh­tien). Kun pi­dät ko­din kun­nos­sa omin kä­sin, py­syt myös it­se kun­nos­sa. Toki myös lii­kun­ta­har­ras­tuk­sil­la on ko­din­hoi­don ohel­la oma tär­keä roo­lin­sa kes­tä­vyy­den ja li­has­kun­non, ja myös hen­ki­sen vi­rey­den yl­lä­pi­tä­mi­ses­sä.

Alus­sa mai­ni­tus­sa tut­ki­muk­ses­sa lu­vat­tiin, et­tä elä­män­ta­po­jen kun­toon lait­ta­mi­ses­ta on hyö­tyä myös 40 ikä­vuo­den jäl­keen. Tä­nään on lop­pu­e­lä­mä­si en­sim­mäi­nen päi­vä, eh­kä kan­nat­taa siis aloit­taa nyt.